Ampiaiset (Vespidae)
Ampiaiset ovat myrkkypistiäisiä, jotka elävät yhteiskuntina. Ampiaislajeja löytyy yli 4000 kappaletta, vaikka Suomessa on tehty havaintoja vain noin 40 lajista. Mehiläisistä poiketen ampiainen ei kuole pistäessään. Poikkeuksena kuitenkin tilanteet, joissa myrkkypiikki irtoaa ampiaisesta. Ampiaiset rakentavat yleensä pesänsä puuhun tai maan alle. Ampiaiset keräävät toukille saalista, jota ovat lähinnä hyönteiset.

Kuvateksti: Ampiainen on herkuttelemassa kukan medellä.

Ampiaiset eivät talvehdi mehiläisten takaan, joten ne eivät myöskään tarvitse hunajaa varastoihinsa. Ampiaisista ainoastaan hedelmöitynyt kuningatar talvehtii, sillä muut yhteiskunnan jäsenet kuolevat. Heti talvihorroksesta herättyään kuningatar alkaa rakentaa pesää. Erityisesti maan alla sijaitsevat vanhat myyränpesät sopivat pesäksi, mutta myös ullakon katonrajat. Naaraat rakentavat ampiaispesän, jonka pinta on suomumainen ja värikäs. Ampiaispesässä voi olla syksyllä jopa 20 000 yksilöä.

Kuningatar rakentaa heti alussa myös kennoja, joihin se alkaa munia. Kennot kuningatar rakentaa mutustelemalla lahopuusta ja syljestä massaa, joka käy rakennusmateriaalista. Se myös ruokkii toukkia erilaisilla hyönteisillä. Aluksi kuoriutuvat työläiset, jotka alkavat ruokkia toukkia ja rakentamaan pesää. Työläiset hoitavat myös pesän puolustamisen, korjaamisen sekä ravinnon hakemisen. Tämä on sopiva hetki kuningattaren keskittyä täysin munimiseen. Kesän loppupuolella kuoriutuu lisää koiraita sekä naaraita. Koiraat kuolevat melko pian parittelun jälkeen.

Kuvateksti: Suomessa on myös erakkoampiaisia, jotka eivät rakenna yhteistä pesää. Erakkoampiaisen pieni pesä voi löytyä tällöin vaikka kiven alta.

Ampiaiselle kelpaa hyönteisten lisäksi myös maahan pudonneet omenat, vadelmapensaiden marjat tai vaikka raaka lohipala leivänpäällä. Syksyllä ampiaispesää ei enää tarvitse rakentaa, joten ampiaiset saattavat pyrkiä aktiivisemmin pääsemään sisätiloihin esimerkiksi hedelmän palasten perässä. Ampiaiselle allergisten tulee hävittää liian lähellä sijaitsevat pesät, jotta hänen terveydentilansa ei vaarantuisi. Kuitenkin yleensä ampiaisista ei ole mitään haittaa, joten ne kannattaa jättää rauhaan.

Lisää Kuvia:
Klikkaamalla kuvaa näet sen suuremmassa koossa.



Artikkeli: Luonnossa.net -tiimi.
Kuvat: Luonnossa.net -tiimi.


Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.

 




Etusivulle | Sivun alkuun | Foorumiin