Kirjolohen pilkintä
Kirjolohen pilkintä on leppoisa kalastusmuoto, jossa ei tarvitse turhia hikoilla reikiä tekemällä tai juosta pitkin järvenselkää. Kalastus on paikallaan pilkintää pienillä alueilla, joissa kirjolohta löytyy. Kirjolohta ei siis etsitä laajalta alueelta, vaan kirjolohi etsii sinun pilkkisi. Sähköä rauhalliseen pilkintään tuo kirjolohien löytyminen ja saanti siiman päähän. Kirjolohi on kova taistelija siiman päässä ja saanti avannon paremmalle puolelle on aina jännittävä kokemus.


Kirjolohia voi pilkkiä mm. Villin Pohjolan istutuslammilta, jotka ovat suosittuja. Merellä kirjolohia voi pilkkiä kasvatusaltaiden vierestä, joiden lähettyville karanneet kalat jäävät pyöriskelemään. Varsinaiset ennätyssaaliit olen itse pilkkinyt jokivesistä, joista niitä ei ole saatu kesällä pois kalastettua. Esimerkiksi Kemijoesta pilkitään talvella satoja kirjolohia ja samoin monista muista jokivesien suvantopaikoista.

Kirjolohen pyynnissä avanto on saatava suureksi, jotta kalan saa ylös. Alkukaudesta tuuralla saa riittävän reiän ja jäiden paksuttua 8-tuumainen kaira on paras, mutta 6-tuumaisellakin vielä selviää. Pilkkivapa saa olla jämerää mallia ja kela mielellään jarrullinen. "Tee se itse" -mies tekee toimivan vavan tavallisesta pilkkivavasta vuolemalla jarrutappeja lyhyemmäksi, jolloin kalan napatessa siima luistaa sopivasti läpi.


Alkukaudesta siima saa olla 0,30 mm paksua monofilia tai 0,15-0,20 mm kuitusiimaa. Vielä kun varustautuu nostokoukulla, niin pääsee alkuun mainiosti. Paksuja jäitä varten kannattaa nostokoukku tehdä itse: Ohuen kepin tai vanhan teleskooppi vavan nokkaan kiinnitettään iso kaksihaarakoukku, jonka saa ujutettua kalan kidusten alle ylösnoston koittaessa. Alkukaudesta hyviä pilkkejä ovat isot lusikkauistimet ja värikkäät pystypilkit.

Vuoden vaihtuessa kirjolohipilkkivälineet vaihdetaan kevyemmäksi. Nyt vavan päässä uitetaan pieniä tasapainopilkkejä, jotka on varustettu karvapyrstöllä. Näiden lisäksi kokeillaan Mutu-Leechejä ja Mosareita sekä mormuskoita. Kirjolohi on mieltynyt oranssiin, keltaiseen, punaiseen ja vihreään väriin, joten näillä on viisainta aloittaa.

Tahnan sijasta syöttinä voi käyttää punaisia kärpäsiä ja surviaisia. Siimaa tulee myös ohentaa 0,17-0,20 millin paksuiseksi. Mitä kauemmin kirjolohet ovat vapaina uineet, sen tarkempia ne ovat ravinnon suhteen. Todella nirsoille kaloille kannattaa tarjota apukeinona mäskäystä eli pohjan pudotetaan taikinapalloja, joiden seassa on surviaisen toukkia, mätijyväsiä tai katkan pyrstöjä.


Mormuskoiden tulee tiukan paikan tullen matkia tarkasti luontaista ravintoa eli lähinnä pohjassa ryömiviä larvoja. Kiinnitä kuitenkin mormuska kunnolla, koska istarilammilla olen usein saanut kirjolohia, joiden suupielestä roikkuu parikin morria siimanpätkä tai ketju mukanaan. Suosittua on käyttää lyhyitä sivutapseja, joissa on perhoja lisähoukuttimena varsinaisen pilkin lisäksi. Sivutapsit jäävät usein avannon reunaan kiinni ylösnoston yhteydessä ja samalla voi päästä kiinni oleva kala irti.

Kirjolohen pilkintä aloitetaan pohjan tuntumasta ja tehdään teräviä parinkymmenen sentin mittaisia nykäyksiä noin 5 sekunnin välein. Välillä pidetään hieman pitempi tauko ja pilkki nostetaan noin 30-40 senttiä pohjasta ja sama liikesarja toistetaan. Jos pohjaan ei ole koukuilla kiinnijäämisen vaaraa, niin pilkki pudotetaan välillä pohjaan ja hakataan muutaman kerran.

Pilkin uitossa liikkeiden täytyy olla puolet rauhallisempia kuin ahvenen pyynnissä, sillä kirjolohi on arka kala ja saattaa säikkyä liian nopeita liikkeitä. Kirjolohen arkuuden takia kannattaa heti paikalle saavuttua kairata useita reikiä valmiiksi. Pilkinnän perussääntö on, että pilkitään sitä rauhallisemmin liikkein mitä kauemmin kalojen istutuksesta on aikaa.


Kirjolohi viihtyy talvella usein 4-8 metrin syvyydessä. Pohjissa olevat syvänteet, lahtien suut ja ojien edustat ovat kirjolohen suosikkipaikkoja. Tarkkoja paikkoja on vaikea tietää etukäteen, vaan kirjolohi liikkuu aktiivisesti ja periaatteessa se voi napata mistä kohtaa vain. Alku- ja loppukaudesta pilkintä aloitetaan huomattavasti matalammasta vedestä eli noin 2-3 metristä.

Kirjolohi iskee vauhdilla ja usein puolittain ohi. Jos kala nykäisee, mutta ei tartu, niin pilkkiä pidetään tärppi korkeudessa ja väristetään ranteella hiukan. Kirjolohi iskee melkein aina uudestaan hieman myöhemmin. Kun kirjolohi sitten jää kiinni, niin kelan jarrun tulee olla kunnossa. Kirjolohi on kova taistelija ja ihan suorilla sitä avantoon harvoin saa.

Kuitenkin se riuhtoo itsensä aika pian väsyksiin ja muutamassa minuutissa saa vastaistutetun saaliin ylös. Jokivesissä kauan olleet parin kilon yksilöt vaativat jo 10 minuutin uittamisen. Kala väsytetään aina vavalla ja kelalla eli käsin ei kannata siimasta koskaan nostaa. Nostokoukku otetaan käyttöön vasta sitten, kun kala on väsytetty ja sen pää on avannon alosassa.

Paras ajankohta kirjolohen pyynnille on aamupäivä tai iltahämärä. Parhaimmat saaliit saadaan huonolla ilmalla eli lumipyryssä ja matalapaineella. Pilvisenä päivänä saalista saattaa saada kellonajasta riippumatta, mutta kirkkaalla auringonpaisteella saalit ovat jääneet heikoiksi auringonnousua lukuun ottamatta.

Mikäli kalastukseen halua tehokkuutta lisää, kannattaa pyyntiin laittaa useita vapoja noin 5 metrin välein. Ns. ootto-onginta menetelmässä käytetään syöttinä tahnaa ja vapoihin laitetaan hälyttimet, jotta kuuluu milloin kala on kiinni. Tärkeintä on virittää jarru sopivan löysälle, jotta kirjolohi saa pikkuhiljaa löysää siimaa tahnaa imiessään, ennen kuin kalastaja ehtii vavan luokse.


Keskustele artikkelin aiheesta muiden kanssa --->


Artikkeli: Markus Ainasoja
Kuvat: Markus Ainasoja, www.kalakerho.net

Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.

Ilmainen digikuvien muokkausohjelma:

 



Etusivulle | Sivun alkuun | Foorumiin