Siellä Jossain
Niinpä, niin. Niinhän sitä monissakin erätarinoissa lukee kuvan alla. Postikorttimaisemat, puuttomat rannat perhokalastajien paratiisi, mutta kun "siellä jossain" on laaja käsite, eikä anna suuntaa sen paremmin etelään kuin pohjoisenkaan. Nämä seikat ovat piirtyneet selvinä mielikuvina muistiin jo pikkupojasta lähtien, kun on oppinut lukemaan ja ahminut tarinoita vanhojen aikojen salojen sankareista.

Metsästys ja kalastus innostus on synnynnäistä. Itse olen tyytyväinen siihen, että verenperintönä sain vietin ja innostuksen metsästyksen ja kalastuksen pariin. Vieläkin tunnen nenässäni kynttilällä kärvennetyn sorsan untuvahöyhenten tuoksun itse nyitystä linnusta. Koukun irtoaminen pienehkön tammukan suusta sai kyyneleet vierimään pikkupojan poskille, niin totista hommaa se oli. Mutta vuosien päästä menetetty lintu tai irti päässyt kala ei tuntunut enää niin pahalta, kun oli oppinut elämään luonnon kanssa ja ymmärtämään, että luonto antaa ja luonto ottaa. Mutta se huikea tunne vapaudesta ja luonnon antamista rajattomista voimavaroista pienelle ihmiselle ei häviä milloinkaan, vaikka oltaisiin "siellä jossain"

Kuvassa on kaverimme Toivo perkuu hommissa.

Norjan harrivesillä
On vuosi 1994. Lapin yöt hämärtää elokuun alkupuolella ja polttiaisten kutina iholla enteilee viimeistä vaihetta ennen pikkupakkasten tuloa ja syksyn väriloiston alkua. Katselen ulos ikkunasta kahvia juodessani miettien jo seuraavien päivien reissua. Kello on viisi aamulla portaille astuessani ja hiljaisuus on ainoa asia mikä kiinnittää huomiota. Viimeinen tarkistus reppuun, että kaikki tarpeellinen on matkassa.

Hyppään vanhaan Volvooni, joka on palvellut monet vuodet uskollisesti pitkiäkin reissuja. Ajelen kahden kaverini luo, jotka odottelevat jo pihamaalla reppuineen ja onkivehkeineen. Huomenta, huomenta ja tavarat peräkonttiin ja auton keula kohti Inaria, missä juotaisiin kahvit mikäli, joku baari sattuisi olemaan auki siihen aikaan, kun oltaisiin siellä. Kolmenkymmenen kilometrin pätkä asfalttia, jonka jälkeen soratieosuus kuusikymmentä kilometriä Pokan kylään, jossa Pokka Alma baaria aikoinaan piteli. Könkään ja Pokan väli on harvaan asuttua maaseutua, missä vielä näkee lehmiäkin pellolla. Itse Kittiläläisenä, kun on seurannut kehitystä, niin kittilästäkin maatalous vähenee ja hiihtokeskus Levi senkuin kasvaa.


Kuvassa vasemmalla veljeni Jaakko ja Toivo

Saavumme Inariin noin kello 07.30 kierreltyämme hetken baarin pihasta toiseen voimme vain todeta, että ei olla vielä Inarissa kunnolla herätty, kun ei aamukahviakaan saatu. Otammme suunnan Karigasniemelle. Kaamasen kievarikin näyttää olevan kiinni, joten eipä tarvitse pysähtyä sielläkään. Karigasniemellä saamme sentään kahvit paikallisesta baarista. Kolme paikallista miestä kääntyy katsomaan outoja tulijoita, mutta jatkavat raatejaan pian kuuluvalla saamen kielellä. Tullin läpi ja  Tenojokilaaksoa Karasjoen postiin mistä käymme luvat jo vanhalla rutiinilla ja muutaman Englanninkielen sanan saattelemana.

Muutaman kymmenen kilometriä ajettuamme saavumme Nattvattenin äärelle. Nattvatten on suuri järvi molemminpuolin valtatietä. Yritämme parkkeerata auton mahdollisimman syrjään tiestä, mikä on joskus vaikeaa, koska pistoteitä on harvassa. Pienen vekslaamisen jälkeen auto kuitenkin saadaan haluttuun paikkaan ja tavarat puretaan peräkopista. Makuupussit ja makuualustat päällimmäisiksi reppujen päälle ja menoksi.

Hauetkin iskivät hanakasti kiinni reissullamme.

Maasto on vaihtelevaa mäki- ja laskuosuutta mikä vaikeuttaa kulkua maastossa. Kompassi on erittäin hyvä apuväline tälläisissä maastoissa, missä ei juuri saa kunnon kiintopistettä mistään. Havaitsemme, että tänä vuonna on ollut erittäin hyvä perhosvuosi. Kyllä on koivut kärsineet toukkien hyökkäyksistä. Laajoja alueita on kaluttu putipuhtaaksi lehdistä. Iltapäivä on lämpimähkö mikä tietäisi varmaan hyvää säätä jatkoakin ajatellen.

Kahden tunnin marssimisen jälkeen saavumme Harrijärvelle, missä muutama vesilintu kelluu keskellä järveä. Saatuamme laavukankaan paikoilleen, keitämme kahvit ja syömme muutaman makkaran ruisviipaleineen, minkä jälkeen onkin hyvä vähän lepuuttaa jalkoja. Kello kuuden aikoihin illalla alamme viritellä virveleitä kuntoon ja katselella vieherasiasta jotain erikoista tälle illalle. Uusina vieheinä olen ottanut mukaani hankkimani Kuusamolaiset papukaijanvärisen ja Saksanlipun värisen uistimen.

Kävelemme pieneen niemen kärkeen, josta päätämme aloittaa kalastuksen. Muutamien heittojen jälkeen kuuluu suunnasta ja toiseseta "kiinni on" kohta omassakin vavassa tärähtelee ja hetken päästä maalla potkii kilon painoinen körmyniska ahven. Ahven on hyvällä syönnillä, mutta isoista harjuksista ei ole vielä tietoa. Mahtuupa ahventen väliin jokunen haukikin, mitkä eivät aina ole välttämättä niitä mukavampia saaliskaloja ongen päässä. Harrijärven haukikoko vaihtelee noin kilosta jopa lähes kymmenkiloisiin yksilöihin.

Suuri oli harrijärvi, mutta suuret on sen kalatkin. Kuvassa jättisiika Norjasta. Mora -puukko antaa hyvän käsityksen kalan todellisesta koosta.

Siirryttyämme järven päähän kaislikkorannalle, missä on alussa matalaa, mutta noin kolmenkymmenen metrin päässä putoaa äkkijyrkkä syvänne. Tulee kyllä kieltämättä mieleen, että onkohan tuokin paikka taas haukien pesäpaikka. Vaihdan vieheeksi Räsäsen papukaijan värisen uistimen. Muutaman heiton jälkeen jysähtää oikein kunnolla. Ensin mietin ettei hauki vain ole asialla. Saatuani kalan lähemmäs rantaa huomaan, että kala on kirkas ja selkäevä näkyi pinnalla purjeena. Harri, huudahdin kaverilleni ja iso. Pienen väsyttelyn jälkeen sain kalan rannalle ja kyllähän siinä ihmeteltiin harrin kokoa. Eipä oltu vuosikausiin nähty yhtä suurta harria Kittilänkään perällä. Syönnin alettua se oli hurjaa noin parintunnin ajan jona aikana saimme kolmattakymmentä harria ja joiden keskipaino oli varmasti yli kilon luokkaa. Suurin kala punnittiin ja mitattiin se painoi 1950 grammaa ja pituutta sillä oli 58 senttiä.

Kaikista uskomattomin tapaus sattui sitten siinä harrin onkimisen välissä. Vapa kaarella väsyttäen mietin, että mikä on kiinni, kun ei meinaa väsyä millään. Huusin kavereille, että jos tämä on harri tämä on maailmanennätys kala. Lopulta kala kellahti kyljelleen ja kaverini kahlasi veteen vastaanottamaan kalaa. Kala näytti suurelta leipälapiolta vedessä. Siika huudahdin! Kala oli todella jättiläinen verrattuna kaksikiloiseen harriinkin verrattuna. Punnituksen tuloksena mittari osoitti 5800 grammaa olipahan kala, mutta se myös jäi ainoaksi siiaksi sillä reissulla.

Täytyi vain ihmetellä kalojen keskikokoa tällä Harrijärvellä. Vähällä pyynnillä on täytynyt tämäkin järvi olla, kun tälläinen kalakanta on päässyt kehittymään. Kotimatkalle lähdimme tosi tyytyväisin mielin isoja kaloja repussa ja kokemusta rikkaampana. Käännyin vielä harjun päältä katsomaan järvelle ja mietin mielessäni, että tänne minä tulen vielä palaamaan.

Artikkeli: Juha Huttunen, Kittilä 29.11 2002
Kuvat: Juha Huttunen

Sivun alkuun