Lofooteilla melontakoulutuksessa ja -retkellä
Jos lähtee melomaan olosuhteisiin, joita ei tunne, ja jossa ollaan jo oman taitotason ylärajoilla, on hyvä vaihtoehto lähteä järjestetylle retkelle. Näin me teimme, koska meloimme alueella, johon ei kannata mennä ilman opastusta. Olimme ilmoittautuneen Peräpohjolan Opiston retkelle 29.7 – 5.8.2006, joka samalla oli koulutustilaisuus – Meritekniikoiden erikoiskurssi. Retken veti alueella useamman kerran melonut Petri Sutinen apulaisenaan koskimelontaa harrastava Tommi Lyttinen.

Kuvateksti: Ensimmäisenä kajakkinsa pakanneet odottelemassa vuonossa. Jyrkät vuoret, joilla oli lunta ja kirkas merivesi eivät koko viikon retkellä menettäneet hohtoaan.

Osallistujilta vaadittiin meri- tai koskimelontakokemusta
 Me emme olleet aivan keltanokkia. Yksi meistä harrasti aktiivisesti koskimelontaa, yksi oli melonut Suomesta Uumajaan, pari Tallinasta Porkkalaan, kolme Tukholmasta Turkuun, kolme Virojoelta Tornioon - 1315 km, neljä Kilpisjärveltä Tornioon -520 km, joukossa oli useita melontaohjaajia ja -oppaita ja osa teki työtä melonnan parissa. Mutta nyt olimme menossa Pohjanmerelle ja kaikille meistä vuoroveden aiheuttamat virrat vuonoissa ja vuonojen edustoilla ja virtojen vaikutus aallokkoon ja melominen valtamerellä oli uutta.

Retkenvetäjästä - meloja
Retkenvetäjän täytyy tuntea alueen olosuhteet ja kunto- ja varsinkin taitotason pitää olla sellainen, että hän pystyy tehokkaaseen pelastustoimintaan olosuhteissa, jossa hän retkeä vetää. Me luotimme Petriin, olimme olleet hänen opetustilaisuuksissaan – koski-, meri-, retki-, ohjaaja- ja opaskursseilla. Retken vetäjäämme voi todella sanoa melojaksi.

Kuvateksti: Eidfjordissa on menossa laskuvesivaihe. Meri pakenee matalikon yli vuonossa, jolloin syntyy pitävä surffiaalto. Ensimmäisenä heränneet ja liikkeelle päässeet pääsivät kokeilemaan koskimelontaa merellä. Viimeisten meloessa yöleiristä olivat parhaat aallot jo hiipuneet.

Kilpakajakilla hänellä on Lahden Joutjärveltä maailmanlaajuisestikin huikea ennätys vuodelta 1995: Petri meloi vuorokaudessa 235.9 km! Merikajakilla Petrillä on Ruotsin rannikon melonnasta vuodelta 1999 edelleen lyömätön ennätys. Hän taittoi 2100 km matkan 23 vuorokaudessa. Keskimääräiseksi päivämatkaksi tuli 92 km. Aina ei sää suosinut ja koska kysymyksessä oli myös retki, hän myös majoittui ja teki ruokansa itse.

Tätä ennen hän oli melonut Venäjän rajalta Norjan rannikon. Retken yhteispituudeksi tuli 5000 km!  Petri on myös loistava koskimeloja. WWR:llä eli koskisyöksykajakilla hän on mm. voittanut useita kertoja Kilpisjärveltä Tornioon vuosina 1983 - 2001 järjestetyn Artic Canoe Rally – melontakilpailun. Matka on 530 km ja välillä on ihan miehekkäitäkin koskia. Eikä Petri vierasta avokanoottiakaan. Hän opettaa myös sillä melontaa. Yksi vakava vajavaisuus melojana Petrillä on. Hänen jalkansa eivät mahdu nykyaikaisiin freestylekajakkeihin.

Kuvateksti: Kolmas ja neljäs yö vietettiin samassa paikassa. Nousuveden aikaan leirimme oli kahdessa saaressa ja laskuvedellä saaret muodostivat hienon laguunin. "Hiekka" on pientä simpukankuorta ja vastaavaa. Täällä kalastelimme. Söimme turskaa ja seitä ja osa maisteli simpukoita ja rapuja.

Koskeen vain merelle?
Torniossa Petri yllätti kurssilaiset pistämällä kypärät jakoon. Hieman ihmetytti, mutta jälkeenpäin saimme huomata, että tarpeellisia olivat. Myös apuvetäjä Tommi mainitsi esittelyssä, että hän pitää itseään enemmän koski- kuin merimelojana ja vähän oudoksuu, että hänet valittiin apulaiseksi. Petri valisti: ”Se joka pärjää koskessa, pärjää merelläkin, jos kuntoa riittää!”

Kuvateksti: Maisemaa Lofooteilta, vuoret nousevat molemmin puolin vuonoa lähes pystysuoraan 600 metriä merestä.

Melontaretkellä pitää olla reitti- ja varareittisuunnitelma
Melonta tapahtui Norjassa Narvikista 60 km Osloon päin. Meloimme Lofooteille ja takaisin. Meille oli esitelty esitteessä ja turvasuunnitelmassa kolme eri reittivaihtoehtoa, joiden toteutuminen riippui säästä. Jos tuuli olisi kääntynyt länteen tai lounaaseen ja valtameren aallot olisivat vyöryneet vasten matalikkoja ja merivirtoja, olisimme pitäneet aallokkoleiriä ja selkien ylitykset olisivat jääneet tekemättä

Muovia merelle!
Varsinkin kalliorantautumisissa muovikalustolla oli helpompi ja turvallisempaa päästä kuivalle maalle. Kovan kelin sattuessa muovikalusto mahdollistaa rantautumisen, kun kuitukalustolla pitäisi vain pyrkiä avomerelle pois murtuvista aalloista. Kun aallokko kasvaa, niin nopeusero kuitu ja muovikaluston välillä häviää – muovia merelle?

Kuvateksti: Suomessa olemme tottuneet hyviin rantautumispaikkoihin. Toisella yöpaikalla oli rantautuminen hyvä harjoitus. Ensin oli päästävä maihin. Retkilastissa olevat kuitukajakit piti saada ehjinä ylös kalliolle. Muovikalustolla rantautuminen oli helpompaa. Levistä näkee, että on laskuvesivaihe. Ylhäällä näkyy kasvillisuusvyöhyke, joka kertoo, mihin asti aallot myrskyllä tulevat, eli mihin leirin voi perustaa ja, missä kajakit ovat turvassa.

Koskimelontaa merellä
Kaikessa toiminnassa piti ottaa huomioon vuorovesi. Heti ensimmäisenä aamuna laskuvesi palkitsi aikaiset liikkeellelähtijät. Yöpymispaikalta hieman eteenpäin muodostui surfiaaltoja, kun laskeva vesi pakeni matalikon yli merelle. Kun keulan sai aaltoon, niin raskaassa retkilastissakin olevat kajakit pysyivät paikoillaan vasten virtaa. Kapeikoissa oli helppo todeta, ettei vuorovettä vasten kannata vuonossa yrittää matkaa taittaa, vaan matkasuunnitelma oli sopeutettava vuoroveden rytmin mukaan. Näin tekivät myös norjalaiset moottoriveneilijät.

Kuvateksti: Pohjanmereltä tuleva maininki ylittää matalikon, jolloin syntyy hyvä liukumäki. Kun ajoittaa kajakin vauhdin ja saa kajakin painopisteen sopivasti syntyvän tyrskyn päälle hieman aallonharjan etupuolelle, kajakki voi suorastaan syöksyä eteenpäin vauhdilla, jota ei voi kokea tasaisella  melomalla. Ilmiötä voi kokeilla veneen aalloissa tai kovassa tuulessa. Moni on kaatunut harjoitellessaan, kun kajakki on mennyt sivuttain ja kallistus on ollut aallosta poispäin.

Vuorovesi ja aallot
Vastainen vuorovesivirta kasvattaa aaltoja ja tekee aalloista ikävän epämääräistä, kuin olisi melonut ristiin kynnettyä kynnöspeltoa. Monessa paikassa karttalehdillä lukikin, että Danger Waves – vaarallista aallokkoa. Joku tosin huomautti retken loppuvaiheessa, että se tarkoitti tällä retkellä selkien ylityspaikkaa! Meidän retkellämme tosin tuulen suunta oli suotuisa, mikä mahdollisti ylitykset ja retken reittisuunnitelman toteuttamisen.

Kuvateksti: Alkuviikon säät olivat todella hienot. Tuulet olivat mietoja ja ne tulivat mantereelta. Kun tuulee kovaa valtamereltä, ei näille vesille ole asiaa. Myrskyn voimasta kertoo 30 metrinen rautalaivan hylky, jonka aallot ovat paiskanneet 10 metriä merenpinnasta kalliolle. Melojan huulissa on sinkkipastaa, joka osottautui erinomaiseksi huulten ja nenänpään aurinkosuojaksi.

Aaltojen voimaa
Meitä opetettiin tarkkailemaan rantojen kasvillisuusvyöhykkeen rajaa.  Lounaistuulella Pohjanmereltä tulevien aaltojen koon rannan läheisyydessä pystyi näkemään rantakallioita tarkkailemalla. Erot pienelläkin matkalla olivat saarista, matalikoista ja suojaavista niemistä johtuen melkoiset.

Myös kymmenen metrin korkeudella oleva laivanhylky antoi viitteitä aallokon voimasta ja koosta kyseisessä niemessä lounaismyrskyllä. Leiripaikkaa valitessa kannatti rantautua paikkaan, missä kasvillisuusvyöhyke ulottui lähelle merta ja vetää kanootti ja pystyttää teltta sinne, missä oli kasvillisuuttakin.

Kuvateksti: Sää kylmeni viimeisinä päivinä ja alkoi tuulla. Tuuli  oli mantereen puolelta, joten aallokko oli korkeimmillaan vain metrin. Tässä on menossa vuonon ylitys. Aallokosta näkyy, että merivirta saa aallokon sekavaksi. Varsinkin vastainen merivirta ja tuuli kasvattavat ja tekevät ikäviä aaltoja. Eteneminen tapahtui kolmessa jonossa, jotka etenivät 10 metrin päässä toisistaan. Keulat ja perät olivat lähes kiinni toisissaan, joten etunmainen toimin tuulen ja aallon halkaisijana. Sivuttain ei saanut tulla toisen kajakin lähelle, koska melan jäädessä naapurin alle, on kaatumisvaara. Ennakkoa piti merivirran ja tuulen takia ottaa välillä jopa 30 astetta, että päästiin oikeaan niemeen.

Maininkeja valtamereltä
Pari ensimmäistä päivää oli tyyntä, mutta Pohjanmereltä matalikkojen yli pyyhkivät mainingit mahdollistivat muutaman kerran surfiharjoituksen pitämisen. Ensin Petri tarkasti paikan, ja sitten ne, jotka halusivat kokeilla, pistivät muovipotat päähän ja surfaamaan, mikä tarkoittaa aallon laskemista myötä- ja alamäkeen. Kun ollaan aallon harjalla ja saadaan painopiste alaspäin, niin kiihdyttämällä melontaa päästää nopeuksiin, joihin tasaisella vedellä ei ole mitään mahdollisuuksia.

Yhdessä liu’ussa tapahtui yhteentörmäys, jolloin toinen melojista kaatui. Liekö johtunut kylmästä vedestä, mutta kaatuneen eskimo tuli suorastaan räjähtämällä. Valitettavasti aurinkolasit eivät pysyneet vauhdissa. Pohjanmeri vaati kurssiltamme toisetkin laadukkaat aurinkolasit. Ehkä lasitkin olisi kannattanut kiinnittää kuten koskiharjoituksissa.

Kuvateksti: Noin 20 km selkien ylityksiä oli kolme. Jos voimistunut tuuli olisi kääntynyt ja tullut valtamereltä olisivat ylitykset jääneet tekemättä. Sään kylmenemisestä kertoo t-paitojen vaihtuminen kuivapukuihin.

Rantautumisharjoittelua
Jo lähtöpaikka antoi viitteitä, mitä oli tulossa, kun jyrkältä tienpenkalta laskimme kanootit rantaan. Toinen yöpaikka, jonka Petri esitteli, sai monet ehdottamaan, että, jos vaikka melottaisiin kymppi tai pari, niin ehkä löytyisi parempi paikka rantautua. Kuitukajakeille annettiin parhaat paikat, ja kaveri tuki vesiltä auttaen kiipeämistä kalliolle. Jotkut muovillamelojat löysivät hyvän tasanteen, johon pääsi aallon avulla ja aallon poistuessa kajakki oli hetken tukevasti kuivalla maalla. Kun kaikki olivat rannassa, hilattiin kajakit ryhmätyönä ylös ”vuorenrinnettä”.

Rantautumista myös harjoiteltiin muovikanooteilla vedestä nousevan pienen karin avulla. Kun aallonharja kohotti sivuttain kariin päin kallistettua kajakkia, niin piti melan avulla tai käsin yrittää kiivetä karin päälle. Eräs meistä hieman epäonnistui. Aalto nosti keulan karille, mutta perä jäi veteen. Kun aalto laski, niin kajakki meni nurin. Vaikka aukon kohta oli ilmassa, meloja pysyi kanootissaan ja väänsi eskimon ja keulakin liukui veteen.


Hiekkarantoja oli vähän. Niistä Petri varoitti, että niihin voi jäädä jumiin, jos alkaa kunnolla tuulla. Tällöin voi matalikolle syntyä tyrskyvyöhyke, jonka läpäiseminen voi olla mahdotonta ja seuraukset epäonnistumisesta kalustolle ja jopa melojalle kohtalokkaat. Osa hietikoista oli niin matalia, että jos niihin olisi mennyt nousuvedellä, niin meri olisi laskuvedellä voinut olla usean sadan metrin päässä..

Olemme Suomessa varmaan tottuneet liian hyviin rantautumispaikkoihin.

No extra bananas
Retkellä oli kolme yli 20 kilometrin selän ylitystä. Ne ajoitettiin niin, ettei pohjoistuuli ja vuorovesivirta olleet vastakkaisia. Aallokko oli noin metrin luokkaa ja tuuli noin 6 – 10 metriä sekunnissa. Aalloilla oli aikaa ja matkaa kasvaa vain muutamia kymmeniä kilometrejä. Aallokko vaati välillä melojien tarkkaavaisuutta.

Virtaukset vaikuttivat aaltojen muotoon. Selät ylitettiin tiiviissä ryhmityksessä kolmessa jonossa. Erikoista oli, että tuulen ja virran aiheuttaman sorron takia ennakkoa piti välillä ottaa jopa 30 astetta. Muuten olisimme tehneet banaanin muotoista mutkaa ja jopa ajautuneet kauas lähimmän niemen kärjestä.

Kuvateksti: Vesisamoilijoita Lahdesta katselemassa saaren huipulta pyöriäisiä. Eläimistö ja kasvillisuus olivat saarissa monipuolista. Esimerkiksi tältä saarelta löytyi lakkoja, mustikkaa ja variksenmarjaa. Saarissa oli soita, kosteikkoja ja kuivia paikkoja.

Evästä merestä
Luonto oli kaunista. Eläimistö ja kasvillisuus olivat monipuolista ja vaihtelevaa. Sen lisäksi meri tarjosi syötävää. Kun olimme pari yötä samassa leirissä, niin kalastajat, simpukan ja rapujen kerääjät ruokkivat eräänä iltana koko leirin. Samalla leirissä vietetty pari päivää antoi kuvan rantaviivan jatkuvasta liikkeestä, jonka vuorovesi aiheutti.

Perheretkelle Tystjordiin
Retken reitti eteni sään ja ennen kaikkea tuulen suunnan perusteella. Vallitseva pohjoistuuli salli ylitykset kohdissa, joissa merikortilla luki ”dangerous waves” – vaarallista aallokkoa. Nyt melottuja vesiä Petri ei suositellut ilman kokenutta opastusta retkeilemään. Kun ylitimme Tystjordin, niin siitä hän kertoi, että sinne voisi tehdä seuraretkiä. Siellä ei ole vaarallisia virtoja, eikä hankalaa aallokkoa, mutta upeita maisemia ja hienoja hiekkarantoja löytyy.


Avomerimelojan sotamaalaus
Joukossa oli melojia, joiden huulet ja nenänpää olivat palaneet useasti kesän aikana. Apu löytyi sinkkipastasta. Niinpä osa meloi nenä ja huulet vitivalkoisina. Onneksi alkuasukkaita nähtiin harvoin. Sinkkipastan etu oli aurinkoöljyyn verrattuna se, että se suojasi hyvin ja pysyi huulissakin, eikä tehnyt melanvarttakaan liukkaaksi. Lisäksi se näkyy hyvin.

Kaivattiin suurempia aaltoja, kun istuttiin rannalla!
Kun oltiin ylittämässä selkiä,. porukka oli tuimakatseista, vakavaa ja hiljaista. Juttua ei syntynyt edes väkisin, kuin välillä takaa tulevat pyynnöt hiljentää vauhtia. Selkien ylityksissä näkyi, että melojilla oli eritasoinen matkamelontatekniikka ja – kunto. Aallokko oli korkeintaan metrin luokkaa. Välillä tosin ikävän sekavaa, kun virta oli vastainen.

Kuvateksti: Retki oli myös koulutustilaisuus. Välillä olosuhteet antoivat aiheen koulutukseen. Esimerkiksi eteenpäinmelontatekniikkaa tehostettiin matkanteon aikana. Tässä koulutetaan nousuvettä odotellessa. Laskuvettä vastaan on turha lähteä melomaan tai jopa ajamaan moottorilla vuonoon.

Aiheena on, miten läpäistään tyrskyaalto merellä tai stoppari koskessa. Isoon päälle murtuvaan aaltoon ja ylämäkeen tarvitaan kova vauhti. Vedon pitää jatkua vielä, kun aalto kaatuu päälle. Täytyy olla kumarassa, että aallon iskuvoima olisi mahdollisimman pieni. Lisäksi kajakki täytyy olla kohtisuoraan aaltoon.

Retken viimeisenä iltana palautekeskustelussa, kun istuimme tukevasti rantakalliolla, eikä meillä enää ollut mitään pelkoa isoista aalloista, kaikki kehuivat kurssia. Tosin suurin osa tuntui olevan pahoillaan, kun tuulen suunta oli koko retken ajan ollut sellainen, ettemme päässeet kokemaan Atlannilta tulevia valtameriaaltoja.

Keskustele artikkelin aiheesta muiden kanssa --->

Artikkeli: Matti Rehtola, Vesisamoilijat - melontaa kaikille.
Kuvat: Matti Rehtola, Jarmo Luomala, Marko Kinnunen,

Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.

 




Etusivulle | Sivun alkuun | Foorumiin