Pienpetojen metsästys

 

Pienpetojen metsästys
Pienpetojen metsästämisellä on pitkät perinteet suomalaisessa eräkulttuurissa. Turkisten arvon romahdettua pienpetojen metsästyksen motiivina on ollut lähinnä riistanhoitotyön tekeminen. Toki hyvälle turkikselle on vielä kysyntää, mutta ei sillä kyllä enää rikastumaan pääse. Saalis käytetään pääosin metsästäjien omissa talouksissa ja saaduista nahoista valmistetaan lähinnä lakkeja sekä kintaita.

On tärkeää korostaa maahamme saapuneiden tulokaspetojen (minkin ja supikoiran) metsästämisen tärkeyttä, mutta myös alkuperäisten pienpetojemme (ketun, näädän ja mäyrän) metsästystä. Pienpetokannat ovat paisuneet suuriksi luontaisten vihollisten puuttumisen sekä hyvän ravintotilanteen vuoksi. Joillakin alueilla tilanne on niin paha, että liian suuret pienpetokannat heikentävät merkittävästi alkuperäisten eläimistömme lisääntymistä.


Esimerkiksi vesi- ja metsäkanalintumme kärsivät tilanteesta pahiten pienpetojen aiheuttamien pesä- ja poikastuhojen vuoksi. Pienpetojen pyyntiin tarvitaan lisää aktiivisia auttajia ja sen tulisi olla jokaisen metsästäjän velvollisuus. Tällä toiminnalla voimme varmistaa sen, että seuraavillakin sukupolvilla on mitä metsästää. Aktiivisen pienpetopyynnin vaikutuksista päästään nauttimaan jo parissa vuodessa, kunhan toiminnassa on mukana riittävän monta metsästäjää.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) mukaan vuoden 2005 saalistilasto näyttää seuraavalta: supikoira 129 100 kpl, minkki 85 100, kettu 65 000, näätä 16 500 ja mäyrä 12 100 yksilöä. Pienpetojen metsästys koostuu mm. loukkupyynnistä, luolametsästyksestä, ajavalla koiralla metsästämisestä, ketun jalkanaru- sekä lippusiimalla metsästämisestä.

Loukkupyynnissä loukut tulee tarkastaa vähintään kerran vuorokaudessa. Tämä voi tuntua monesta työläältä ja vaivalloiselta, mutta loukut tuleekin sijoittaa siten, että ne voidaan tarkistaa helposti vaikka kiikareilla. Loukut käydään läpi joka aamu, koska pienpedot liikkuvat lähinnä yöllä. Näin eläin ei joudu olemaan loukussa liian kauaa ja se voidaan lopettaa mahdollisimman nopeasti ampumalla sitä pienikaliiberisella aseella päähän.


Loukkupyynnin kohteena ovat mm. kettu ja supikoira. Kettua pyydettäessä käytetään ns. norjalaista kettuloukkua ja supikoiran pyynnissä isokokoista KANU -loukkua. Pyyntivalmistelut aloitetaan jo kesällä totuttamalla lähistön ketut ja supikoirat hakemaan ruokansa laukeamattomaksi lukitusta loukusta. Kun sitten pyyntiaika alkaa loukut viritetään ja ruokatarjoiluun tottuneet eläimet jäävät loukkuun. Ilman ruokintaan totuttamista loukkupyynti on vaikeaa ja usein tuloksetonta.

Heti tappavat raudat soveltuvat parhaiten minkin ja näädän pyyntiin. Käyttämällä kaksirankaisia rautoja saalis kuolee heti, eikä jää kärsimään rautoihin. Heti tappavat raudat sijoitetaan suojusputkeen, jotta muut eläimet eivät joutuisi pyyntilaitteeseen. Näin myös marjastajat ja muut luonnossa liikkujat uskaltavat kulkea metsässä.


Näädän rautapyynnissä suojusputkessa olevat raudat tulee sijoittaa noin metrin korkeuteen, jotta herkkupalat eivät mene myyrien suihin. Suojusputki ja raudat kannattaa useimmiten sijoittaa laudalle, joka on aseteltu kahden puun väliin taikka maasta oksistoon. Aloita ruokinta jo elokuussa, jotta näädät ehtivät tottumaan herkkuihin ennen metsästyskauden käynnistymistä marraskuussa. Voit yllättyä alkukauden saalismäärästä jos olet onnistunut totutteluruokinnassa. Hyödynnä ruokinnassa edellisvuoden pakastetut lintujen ja jänisten perkuujätteet.

Minkin rautapyynnissä raudat laitetaan tuttuun tapaan suojusputkeen ja sijoitetaan rannan tuntumaan tai sellaisten jokien ja purojen lähelle, jotka ovat talvellakin sulana. Syöttinä käytetään lähes aina tuoretta kalaa. Vaihda syötti kerran viikossa. Suojusputkessa tulee olla läpimitaltaan kuuden sentin sisäänmenoaukko, jotta rauhoitettu saukko ei joudu saaliiksi. Minkin kulkua ohjaillaan puujohteella, koska se ei ylitä mielellään matalaakaan estettä. Johde vie sitten minkin suoraan pyydykseen. Raudat käydään tarkistamassa kerran viikossa, eikä päivittäin. (Esim. Ihjäl-loukut).


Ketun jalkanarupyynti on lumiseen aikaan tapahtuvaa metsästystä, joka saapui Suomeen 1960-luvun lopulla. Kettu kulkee pehmeän lumen aikaan usein muutamaankin kertaan omia jälkiään pitkin. Jalkanaru asetetaan yhden tassunjäljen alle ja hyvällä tuurilla kettu astuu siihen uudestaan lähituntien aikana. Koska tässä metsästysmuodossa pyydetään kettua elävänä, on myös tärkeää kokea pyyntilaite pari kertaa päivässä. Mukana on aina oltava myös lopetusase esim. pienoiskivääri.

Suomalaista Repo -jalkanarua on käytetty jo vuodesta 1993.Sen runkona toimii ponnistusjousi, jonka päässä olevan silmukan läpi naru juoksee. Jousen oietessa naru kiristyy ketun jalan ympärille. Myös muitakin jalkanaruja on myynnissä. Jalkanarun asettelussa tulee muistaa muutamia hyviä vinkkejä: 1. Älä jätä turhia jälkiä pyyntialueelle, 2. Viritä jalkanaru yli 15 metrin etäisyydelle tiestä, 3. Käytä useampia jalkanaruja kerralla, 4. Syöttien käyttö tehostaa pyyntiä mm. kalaa ja supikoiran ruhoja jne. 5. Pilko syötit pieniksi palasiksi ja asettele ne pyyntipolkusi varrelle.


Jalkanarun asettelureissulla kannattaa olla mukana kevyt lapio jälkien peittelyyn. Kokeneet metsästäjät vielä käyttävät pölyhuiskaa viimeistenkin jälkien poistamiseen ja kauhaa jäljen muotoiluun. Monet käyttävät hengityssuojainta jalkanarun laiton aikana ja huolehtivat ettei muita hajuja pääse pilaamaan jahtia. Metsästäjä tarvitsee myös pihdit laukaisuviiksen säätöön.

Muista desinfioida jalkanarut kuumassa veressä. Vaijerilenkin viimeistelyssä käytetään yleensä metrin mittaista ohutta oksaa, jonka päässä on sopivan kokoinen oksanhaara. Lunta pitää olla pyydyksen alla ainakin 20 cm. Tarvitset myös jarrukalikan, johon jalkanaru kiinnitetään. Laukaisijan alle kannattaa jättää riittävästi tyhjää tilaa, jotta se painuu kunnolla alas ketun painon alla.

Luolametsästyksessä kohteena ovat maanalaisissa koloissa tai rakennusten alla olevat ketut, supikoirat sekä mäyrät. Luolakoira pyrkii pakottamaan saaliin ulos luolasta haukkumalla ja tekemällä hyökkäyksiä. Metsästäjä taas puolestaan pyrkii asettumaan paikkaan, josta ulos tullut saalis on mahdollisimman helppo ampua. Pienikokoinen terrieri tai mäyräkoira on hyvä luolakoira.


Luolametsästys on erittäin tehokas keino vähentää kettuja sekä supikoiria. Metsästäjä tarvitsee laajan tuntemuksen lähialueen luolastoista ja reissuun lähdetään lapion kanssa. Tarvitset kuitenkin kaivamiseen aina maanomistajan luvan. Muista korjata jälkesi huolella!

Luolille lähdetään aina aamulla, koska edessä voi olla pitkä päivä. Mukaan otetaan lapion lisäksi taskulamppu, rautakanki, haulikko ja pienoispistooli. Jos koira ja saalis jumittuvat liian pitkäksi aikaa maan alle on etsittävä oikea paikka ja alettava kaivamaan.


Ota mukaan aina kunnon lapio, niin juurakot ja kivet on voitettavissa. Varo kuitenkin koiraasi kaivaessasi lapiolla. Ole myös valmis lopettamaan pienpeto heti kun se tulee näkyviin. Muista korjata lopuksi luola alkuperäiseen muotoonsa. Vasta riittävällä kokemuksella luolametsästyksestä kannattaa alkaa jahtaamaan mäyrää. Mäyrä on sen verran kova vastus koirallekin, että turhia riskejä kannattaa välttää.



Keskustele artikkelin aiheesta muiden kanssa --->

Artikkeli: Luonnossa.net -tiimi.
Kuvat: Copyright: PeikkoPerala, Jarno Huuhilo, Tero Raitio, Jesse Tolvanen  ja karik
Lähde: MKJ

Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.

 



Sivun alkuun