Luonnossa.net -tiimin testauksessa
Jahtiasua ensimmäistä kertaa kokeillessani yllätyin positiivisesti. Asukokonaisuus oli kuin räätälöity minua varten. Taskut osuivat juuri oikeille kohdille ja erityisesti asusteen leikkaukset sopivat omalle vartalotyypilleni. Kaiken lisäksi koin olevani ensimmäistä kertaa muodikkaan näköinen metsästyspuvussa.


Sasta on onnistunut luomaan asukokonaisuuden, jossa herkutellaan toimivilla yksityiskohdilla. Olen aina pitänyt erityisen tärkeänä, että käyttämäni vaatteet tuntuvat mukavilta. Myös Ilves-takin miellyttävät materiaaliratkaisut herättivät huomiota testiryhmämme keskuudessa. Takki on valmistettu 2-kerros Gore-Texistä. Takin erinomainen hengittävyys tuli huomattua ensimmäisten testipäivien aikana kesähelteessä.

Testiryhmämme havaitsi lukuisia onnistuneita yksityiskohtia, joiden ansiosta Sastan erävaatteet erottuvat muista jahtiasusteista. Näitä olivat, mm. lahkeensuun kiristysmenetelmä, riittävän suuret taskut (esiinvedettävät GSM-/GPS-pussit), suojaava ja miellyttävän pehmeästä materiaalista valmistettu kaulus jne.

Yksityiskohdista
- lahkeensuun kiristysmenetelmä on toteutettu toimivalla tarranauhalla.
- kaulus ansaitsi erityistä kiitosta miellyttävän tuntuisen materiaalin vuoksi.
- omille tavaroille oli taskuissa riittävästi tilaa.
- takin vasemman puoleisesta taskusta sai vedettyä esiin kännykkäpussin.
- lisävarusteina on saatavilla kaksi loistavaa huppua.
- takin oikealla puolella ei ollut rintataskua häiritsemässä aseen nostamista.

Ilves -asusteen materiaalit
Takki on Gore-Tex laminoitu suoraan kahisemattomaan päällysmateriaaliin. Hartiavahvikkeet. (Materiaalit: Gore-Tex 2L, verkkovuori). Vedenpitävät  FOX-ulkoiluhousut. Korotettu vyötärö ja polvissa tuplakangas. Materiaaleina käytetään Coolmax -vuorta sekä Gore-Tex 2L -materiaalia, joka on täysin veden- ja tuulenpitävä.

Testitiimin suositus
Jahtiasu pitää kylmäntunteen poissa ja soveltuu erinomaisesti hirviporukan passimiehillekin, kunhan kerrospukeutuminen on muistettu hyödyntää oikeaoppisesti. Ampuminen Ilves-takin kanssa oli puhdasta nautintoa. Kädet liikuivat ilman pienintäkään vastusta. Suosittelemme Ilves -takkia ja FOX -housuja erityisesti liikkuvan metsästäjän yleispuvuksi. Pukukokonaisuus toimii käytössä niin hyvin, että se ansaitsee Luonnossa.net -tiimin osto suosituksen.