Harjus

 


Harjus - loistava ruokakala
Harri kuuluu luukalojen luokkaan ja lohikalojen heimoon. Harjus on saanut nimensä suuresta ja värikkäästä selkäevästään, jota heristämällä se pelottelee tunkeilevat lajitoverinsa. Harjuksen selkein tuntomerkki on korkea, tumma ja harjamainen selkäevä. Harjuksen ruumis on solakka ja väritys hopeanhohtoinen tai tummanruskea. Suomessa harjusta esiintyy Oulujärvestä aivan pohjoisimpaan lappiin asti.


Yleisin pyyntikoko on 25-50 cm ja paino 0,5-2 kg. Harri elää normaalisti yli 10-vuotiaaksi. Huonoina poikasvuosina tehdään koko joki alueelle tuki-istutuksia (noin 10 000 kpl/vuosi). Harjuksen alamitta on joessa 40 cm. Harjusta pidetään puhtaan veden mittarina, koska se viihtyy mielellään kirkkaissa ja runsashappipitoisissa vesissä. Alkuvaiheessa harjuksen ravintona on plankton ja hyönteiset. Myöhemmin ravinto koostuu veden pohjalta löytyvistä hyönteisten toukista, nilviäisistä, ja äyriäisistä.

Harjus on loistava ruokakala. Se ei kuitenkaan kestä kuljetuksia, joten se on valmistettava ruuaksi jo pyyntipaikalla. Vedenkorkeus on yksi ratkaiseva tekijä harjuksen kalastuksessa. Parasta aikaa on, kun joen vesi on pysynyt pitkään "normaali" korkeudella.  Pielisjärvestä on pyydetty 4,6 kg painanut harjus ja Konnevedeltä on kuulemma saatu jopa 6,7 kg painanut (v1956).


Harjuksen kutuaika
Sukukypsyyden harjus saavuttaa 3-5 vuoden iässä. Harjus on kevätkutuinen ja poikkeaa näin muista lohikaloistamme. Harjus kutee yleensä virtaavissa vesissä, koskien niskoilla ja matalilla somerikoilla noin 0,5-1,0 m:n syvyydessä. Kutu tapahtuu keväällä veden lämmettyä noin 4-asteiseksi.

Mistä harrin tavoittaa?
Harjuksesta on sekä vaeltavia, että paikallisia kantoja. Se viihtyy hyvin joissa, järvissä ja Itämeressäkin. Suuria harjusjokia ovat Perämereen virtaavat Ii-, Koston- ja Livojoki sekä itäänpäin Vienanmereen virtaavat Oulanka-, Kitka- ja Kuusinkijoki sivujokineen ja latvavesistöineen. Harjusta löytyy myös pienemmistä joistakin. Näitä ovat esimerkiksi Kuoliojoki, Kurjenjoki, Korpuajoki ja Kurkijoki. Kitkajoen latvoilta löytyvät myös Naatikka- ja Askinjoki. Ounasjoki on myös hieno joki perhokalastusta ajatellen. Sen erilaiset virtaukset ja kovatkin kosket tarjoavat kaloille hyvät ruokailupaikat. Harjus on yleinen laji myös Tornionjoessa.


Millä harrin saa tarttumaan?
Alkukesästä harjus nauttii lähinnä pinnanalaisesta ravinnosta, siis erilaisten vesihyönteisten toukista sekä nymfeistä. Parhaat harjuksen olinpaikat havaitsee siis kesäaikaan ”tuikkirenkaista”, joita varsinkin kovalla syönnillä näkyy paljon veden pinnassa. Kalastuksessa käytettävät perhot tulisikin siis valmistaa sen luonnonravintoa jäljitteleviksi.

Loppukesästä harjusta saa parhaiten mustilla pintaperhoilla (esim. Red Tag, Nalle Puh, Hydropsyche-Larva, CDC-Sedge, Hyttynen ja Klinkhämer Special) sekä vihertävän ja ruskean värisillä uppoperhoilla. Toimivimmat perhot jäljittelevät vesiperhosten, päivänkorentojen ja koskikorentojen eri kehitysvaiheita. Erilaisia murkkujäljitelmiä ja spider- ja red tag- sidoksia ei tule myöskään unohtaa. Kuparinvärisillä Mepseillä ja muilla kirkaan ja mustan värisillä lipoilla saa myös harrin iskemään. Suurella harrilla on hitaat liikkeet, joten vastaiskun kanssa maltti on valttia. Pahimmassa tapauksessa kiskaiset perhon kalan suusta ennen kuin se on kunnolla edes napannut sen.


Kannattaa muuten kokeilla myös uppoperhoa, jolla on siivet. Perhon värityksen suhteen saat vapaasti käyttää mielikuvitustasi - poikkeava väri toimii lisä-ärsykkeenä . Vesiperhosissa ja joissakin korennoissa on muuten lajeja, joiden aikuiset yksilöt sukeltavat veden syvyyksiin munimaan. Siksi siivekkään uppoperhon kokeilu on viisasta. Streamereiden eli kalajäljitelmien käyttö on saanut paljon suosiota osakseen. Syksyllä saadaan tehokkaasti harria simpuilla ja tinsseleillä. Muista kuitenkin siimaa valittaessa, että vain suurimmat harrit syövät kaloja.

Talvella puolestaan käytetään yleisesti rautupilkkiä ja matoa. Parhaimpia harripilkkejä ovat pienehköt kirjolohen pilkinnässä käytetyt perhokoukkuun tehdyt morrit. Morrin yläpuolella käytetään monesti sivuperukkeessa mustaa perhoa. Talvella käytetään myös kuparin väristä pystypilkkiä, jossa on punainen kolmihaarakoukku.


Lähde: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2000, Kalamiehen tietokirja, osa 1. WSOY 1989, Koli, L. Otavan kalakirja. Otava, Keuruu 1997.

Tutustu Luonnossa.net -palvelun
kalaresepteihin --->

Artikkeli: Luonnossa.net -tiimi.
Kuvat:
Juha Happonen

Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.

Sivun alkuun