Tropiikista viileisiin valtameriin
Kun matkaamme päiväntasaajan lämpimistä meristä pohjoiseen tai etelään, veden lämpötila alkaa laskea. Valtamerten vesi ei kuitenkaan tämän ohella muutu olennaisesti: sen suolapitoisuus ja mineraalien koostumus säilyy lähes samanlaisena kaikkialla.


Kun lämpötila laskee riuttoja muodostavat korallit lopettavat kasvunsa: kylmissä merissä ei esiinny koralliriuttoja. Myös magroverämeiköt katoavat - tilalle tulee toisenlaisia elinympäristöjä, kuten kalliorantoja, marskimaita ja ruskolevämetsiä. Myös meriruohoniittyjä esiintyy kylmissä vesissä. Vaikka elinympäristöt muuttuvat, niiden eliöstö säilyy monimuotoisena: tropiikin tavoin niitä asuttavat korallit, merivuokot, merisiilit, sienieläimet, hait, rauskut ja muut monenkirjavat kalat.


Valtameri
Kutsumme maapalloa vihreäksi planeetaksi. Jos voisimme käydä maata kiertävällä radalla, huomaisimmekin että maapallo onkin sininen: valtameret peittävät kaksi kolmasosaa planeettamme pinta-alasta. Valtameren ravintoketjun perustana on kasviplankton, jota eläinplankton, kuten hankajalkaisäyriöiset, meduusat ja muut pieneliöt käyttävät ravinnokseen. Näitä puolestaan syövät ulapalla elävät kalat.


Reevesinsuokilpikonna
Reevesin suokilpikonnat viihtyvät matalissa lammikoissa, joissa ne voivat kavuta pinnan yläpuolelle paistattelemaan päivää. Auringonotto ei ole kilpikonnien maailmassa pelkkää laiskottelua: ilman lämmittelyä nämä vaihtolämpöiset eläimet ovat hyvin hidasliikkeisiä, eikä ravinnonhankinta onnistu. Auringonvalo auttaa myös pitämään iholoiset poissa ja on elintärkeän D-vitamiinin lähde.




Riikinkukkoahven “Oskari”
Isot, ahneet ja tarkannäköiset Oskarit ovat erittäin älykkäitä kaloja. Ne oppivat tunnistamaan hoitajansa ja keksivät pian kuinka kerjätä ruokaa. Oskarit viihtyvät hyvin keskenään, mutta niiden tapoihin kuuluu lähes jatkuva nahistelu. Toisin kuin useammat muut kirjoahvenet, oskarit eivät ole agressiivisia muita lajeja kohtaan, tosin pienemmät kalat joutuvat helposti isosuisten oskarien makupaloiksi. Oskarit muokkaavat mielellään elinympäristöään akvaariossa, usein tuhoisin seurauksin.


Jokirausku (Potamotrygon sp.)
Rauskut mielletään yleensä merikaloiksi mutta jokirauskut viettävät koko elämänsä makeassa vedessä. Jokirauskuja tunnetaan yli 30 lajia ja isoimmat lajit kasvavat jopa kaksimetrisiksi. Uhattuna jokirausku nostaa pyrstönsä pystyyn ja pistää kivuliaasti myrkkypiikillään. Se onkin kotiseuduillaan pelätty kala, sillä matalissa ja sameissa vesissä pohjalla lepäävän jokirauskun päälle astuminen ei ole tavatonta.




Punapiraija
Punapiraijoita pidetään piraijoista vaarallisimpina. Ne ovat lihansyöjiä ja niiden kerrotaan hyökkäävän minkä tahansa syötäväksi kelpaavan kimppuun. Hurja maine saattaa osittain johtua siitä, etteivät piraijat tapa saalistaan ensin, vaan hyökkäävät kuhisevana parvena uhrin kimppuun ja alkavat syödä tätä elävältä. Aikoinaan alkuasukkaat ovat käyttäneet piraijoiden hyvää ruokahalua hyväkseen: vainajien ruumiit upotettiin jokeen piraijoiden kaluttavaksi, ja näin estettiin esimerkiksi tautien leviäminen ympäristöön.


Mustapaku
Pakut ovat läheistä sukua pirajoille, mutta toisin kuin sukulaisensa, pakut ovat luonteeltaan rauhallisia. Ne viihtyvät lajitoveriensa seurassa ja aiheuttavat harvoin harmia muille akvaarion asukkaille. Pakut saattavat kasvaa jopa metrin mittaiseksi., joten ne tarvitsevat suuren akvaarion. Pakut ovat kaikkiruokaisia ja niille kelpaa akvaariossa melkein mikä tahansa syötävä. Kasvikset ovat kuitenkin tärkeä osa niiden ruokavaliota, hedelmät ja pähkinät ovat niiden erityistä herkkua. Kotiseudullaan paku on erittäin tärkeä ruokakala paikallisille asukkaille.



Tiikerilapamonni
Lapamonnit ovat solakoita ja virtaviivaisia petokaloja. Pseudopaltystomasuvun lajeilla on litteä pää ja kauniskuvioinen suojaväritys. Useat lapamonnilajit kasvavat varsin kookkaiksi eivätkä näin ollen sovellu kotiakvaarioon. Lapamonnit vaeltavat luonnossa Amazon-jokea ylös ja alas veden pinnan korkeuden vaihteluiden mukana.




Kettukala
Keltaisella kettukalalla on kyljessä myrkylliset piikit - pistos voi aiheuttaa kivuliaan tulehduksen. Lajia tavataan läntisen Tyynenmeren koralliriuttojen laguuneista ja merenpuoleisilta riuttareunamilta, joilla se liikkuu yksin tai pareittain. Nuoret yksilöt muodostavat välillä myös pieniä parvia.


Keltavälskärikala
Keltavälskärikalat ovat kotoisin Japanista Havajille ulottuvalta Tyynenmeren alueelta. Ne liikkuvat koralliriutoilla, etsien leviä korallien ja kivien lomasta. Keltavälskärikalalla on välskärikaloille tunnusomaiset piikit pyrstön tyvessä, joita kala käyttää puollustautuakseen tai uhitellakseen kilpailijoilleen.


Lyyraturska (Pollachius pollachius)
Lyyraturskia esiintyy Islannista Biskajanlahdelle ulottuvalla merialueella sekä paikoitellen Itämeren läntisissä osissa. Lajia on tavattu satunnaisesti myös Viron rannikolta. Lyyraturskat ovat petoja, jotka saalistavat kaloja ja äyriäisiä. Lyyraturskia jää usein sei- ja turskapyydyksiin.




Keisarikala (Pomacanthus imperator)
Majesteettiset keisarikalat elävät trooppisen Intian valtameren ja Tyynenmeren korallikasvustojen lomassa. Aikuisilla keisarikaloilla on reviiri, jota kala puolustaa vihaisesti. Sinivalkoiset, rengaskuvioiset poikaset piileskelevät usein luolissa ja riutan onkaloissa.


Siipisimppu (Pterois volitans)
Siipisimppu on ahnas peto, joka vaanii saalistaan paikoillaan kököttäen. Se käyttää saalistuksessa apunaan myös pitkiä eviään, jolloin se yksin tai pienissä ryhmissä ahdistaa kaloja ansaan. Siipisimpun selkäevän ruodot ovat myrkylliset ja pistos aiheuttaa kivuliaan tulehduksen.



Lähde: SeaLife, Helsinki.

Artikkeli: Luonnossa.net -tiimi.
Kuvat: Luonnossa.net -tiimi.

Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.

Sivun alkuun