Erästäjä Oy

Samettiteeri® jatkaa vanhoja teerenkuvastuksen perinteitä. Samettiteeri® on suomalainen, aidonnäköinen teerenkuva. Kuva on tehty kestävästä ja likaa hylkivästä kankaasta, ja se täytetään vasta jahtipaikalla sammalella tai heinillä. Tyhjänä se mahtuu siis vaikka taskuun.

Samettiteeri® on myynnissä metsästystarvikkeita myyvissä liikkeissä kautta maan. Kysy Samettiteertä omalta metsästystarvikekauppiaaltasi.



Samettiteeri® on kätevä houkutuskuva teeren metsästykseen

Samettiteeri® jatkaa vanhoja suomalaisia teerenkuvastuksen perinteitä. Se on valmistettu kankaasta, ja se täytetään vasta jahtipaikalla sammalella tai heinillä. Näin Samettiteeriä on helppo kuljettaa mukanaan pitkilläkin kuvastusretkillä.



Esittelimme Samettiteeren vuonna 1996 Riihimäen Erämessuilla. Tuolloin teerien metsästäminen kuvilta oli vast’ikään tullut jälleen lain mukaan mahdolliseksi, ja kotimainen uutuustuotteemme sai heti hyvän vastaanoton.

Samettiteeren esikuvia ovat olleet ne isoisiemme käyttämät teerenkuvat, jotka kyhättiin aikoinaan tummista pieniksi jääneistä tai saumakohdistaan kuluneista vaatteista ja joihin töljättiin valkoista ja punaista ylijäämämaalia siipien ja pään väripilkuiksi. Nämäkin kangasteeret täytettiin heinillä tai oljilla ja nostettiin puihin riukujen varassa.

Samettiteeri® on aidon teeren näköinen

Samettiteeri® on suunniteltu tarkasti. Se on aidon näköinen, sillä sen väritys on luonnonmukainen ja asento levollinen. Samettiteeren käyttäminenkin on helppoa. Erityisesti se on saanut kiitosta pienen kokonsa ansiosta, sillä useidenkin Samettiteerien kuljettaminen soille ja niittyjen reunoihin on vaivatonta.

Kokeneet suomalaiset metsästäjät ovat pitäneet suurena etuna myös sitä, että Samettiteeren voi täyttää ja sen asentoa voi muokata oman mielensä mukaisesti. Lisäksi kankaista teerenkuvaa on mukava käsitellä; sehän ei pilaa usvaisten syysaamujen jahtinautintoa kolinalla tai muovinhajulla.

Olemme kuulleet suomalaisilta metsästäjiltä monia tarinoita Samettiteerestä. Samettiteeri® on niin aidonnäköinen, että eräs metsästäjä kertoi ampuneensa aamusumussa kuvaa ja ihmetelleensä, kun se ei ollut millään pudonnut! Ja useakin jahtimies on kertonut kanahaukan siepanneen Samettiteeren kesken jahdin.

Samettiteeri® on suomalaista laatutyötä

Samettiteeri® on valmistettu Suomessa. Samettiteeret ommellaan kestävästä, likaa ja vettä hylkivästä nukkapintaisesta urheiluneuloksesta.

Kuvia ei yleensä tarvitse pestä, vaan perusteellinen kuvien tyhjennys ja niiden ripustaminen kuivahtamaan ilmavasti riittää. Tarvittaessa Samettiteeren voi myös pestä käsin haalealla vedellä.



Tilaa Samettiteeriä klikkaamalla tästä!
Tutustu myös Samettiteeren käyttöohjeisiin!

Yhteystiedot:

Erästäjä Oy
Suokyläntie 511
91500 MUHOS
p. 040 5454 155
www.erastaja.com

Sivun alkuun