Ilmainen www-laskuri
 free counter

 

Luontokuvaus - Henrik Kettunen
Valokuvausharrastukseni alkoi neljäntoista vanhana, kun sain käyttööni Canon järjestelmäkameran. Se oli sellainen perus-setti. Laajakulma, 50 sekä 80 - 200 millinen putki. Aluksi halusin kuvata kalapaikkoja, saaliita, ns. roikotuskuvia ja tunnelmaa, kuten hienoja auringonlaskuja. Kuvan laatu ja taso ei vielä ollut läheskään niin tärkeitä kuin itse teema.


Iktyonomin koulutuksen myötä kuvattavaa alkoi jo olla niin paljon, että kamera alkoi olla mukana vähän joka reissulla. Kahdeksantoista vanhana opiskelin Paraisilla, mutta asuin Turussa. Päivittäin ajoin autolla Aurajoen Halistenkosken yli. Vaikka olin ostanut koskelle 250 markan kausiluvan, niin taisin kalastaa vain päivän. Loppuaika meni puhtaasti kuvaamiseen.

Olin sattumalta saanut käyttööni erän vanhentumassa olevia mustavalkofilmejä. Ne piti saada poltettua. Samalla siinä syntyi materiaalia, joka luonnollisesti muuttui Aurajoki & kalastus –aiheiseksi kuvanäyttelyksi. Tämä oli kuukauden esillä Turun pääkirjastossa.


Siinä parikymppisenä aloittelin vuorostani kalalehden avustajana. Ensimmäiset jutut kirjoitin Perhokalastus -lehteen. Sain jutuista ja kuvituksesta vähän filmirahaa. Tämän myötä kuvaamiseni alkoi muuttua harrastuksesta pienimuotoiseksi sivutoimeentuloksi. Samalla odotukset kuvien suhteen kasvoivat. Miksi kuvata sellaista materiaalia, mistä ennestään on jo ylitarjontaa? Miksi tyytyä keskinkertaiseen? Otettujen filmien sijaan piti yrittää tuottaa laatua.

Oma kalakuvaamiseni sai uuden innostuksen kun päädyin taimen -asioissa yhteistyöhön Reijo Juurisen kanssa. Hän on kovan luokan luontokuvaaja - kuvannut luonto yleisesti, Lapin maisemia, pihapiirin oravia ja muita eläimiä. Reijo on myös yksi maamme tunnetuimpia kalakuvaajia. Minä perehdytin hänet lähialueen taimenpuroihin ja taimenen suojeluun. Sain hänet mukaan dokumentoimaan. Samalla opin paljon luonto- ja kalakuvaamisesta.


Ostin jalustan ja aloin pitää kuvauskalustostani parempaa huolta. Tutkiskelemalla analysoimalla otoksiani kriittisesti sekä vertaamalla niitä kalalehtien materiaaliin saatoin suunnitella tulevia kuvaustilanteita ja uusia aiheita. Onnistunut kalakuvaaminen edellyttää asiantuntemusta, hyvää suunnittelua sekä tilannetajua. Kuvaaminen on myös luovaa toimintaa, jossa tarvitaan teknistä osaamista, kokemusta ja eesteettistä silmää.

Hyvä lopputulos edellyttää paneutumista ja harjoittelua. Siksi hyvillä kuvaajilla on usein omat erikoisalueensa. Minun erityisalueeni ovat olleet kalastus, taimen, Suomenlahti, retkeily, sekä Koilliskaira. Kuvista näkee usein mitä ihminen tekee, missä se liikkuu ja mikä on tämän intohimo. Itse olen viettänyt paljon aikaa taimenpurojen varsilla, metsissä samoillen sekä tietenkin Espoon Suvisaaristossa.

Pitkään olen pakertanut Taimeninstituutti ry:ssä, joka toimi taimenten elvyttämisen sekä kestävän kalastuksen edistämiseksi. Vuosina 1994-2000 oli tämä taimentoiminnan dokumentointi kuvauksellinen ykköskohde. Kotisivuja kehittelyä varten olimme hankkineet digikameran. Tämä innosti minua digikuvien käsittelyyn. Siinä missä aiemmin aikaa kului pimiössä filmien ja mustavalkokuvien kehittelyyn, saan nykyisin saman ajan kulumaan tietokoneen kanssa.


Eihän mikään harrastus saisi jämähtää paikoilleen. Muuten siitä menee maku. Niinpä tämä minunkin kuvaukseni on koko ajan saanut uusia piirteitä. Joko sitä hakee uusia aiheita, tai panostaa entistä enemmän laatuun. Uusia ideoita voi saada esim. tv:stä tulevia luontoelokuvia katsomalla. Kuvauksen ohella on myös olennaista harjoitella myös kirjoittamista. Pienen tekstin kanssa kuvallekin löytyy paljon helpommin käyttöä.

Ideoiden ja innostuksen lähteitä on monia. Olennaista on kuitenkin hakeutua samanhenkiseen seuraan. Joskus aikoinani yritin liittyä Suomen luonnonvalokuvaajiin. Ne ei kelpuuttanut minua sinne. Se siitä. Onneksi löysin sattuman kautta muita samanhenkisiä, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia.

Luontokuvaajia Suomesta kyllä löytyy. Luonto on kuvauskohteena hyvin suosittua. Monet luontokuvaajat uskaltavat kaiken lisäksi olla persoonallisia, ja tekevät sen takia kaksin verroin parempaa jälkeä. Monet ottavat kuvillaan rohkeasti myös kiperiin asioihin kantaa. Mitä enemmän kuvaaja laittaa niihin vähän myös itseään, sen enemmän niissä on särmää. Tällaisia legendoja on esim. Jorma Luhta, Juha Suonpää, Seppo Keränen, Lassi Kujala.


Omien ja muiden kuvien käytön edistäminen on kiinnostavaa ja haasteellista. Olenhan viittä vailla valmis markkinointiekonomi. Koulutukseni puolesta kuvatoimiston perustaminen voisi olla vaikka se tulevaisuuden juttu. Vielä en sano juuta enkä jaata, paitsi ettei hyviä kuvia ole ikinä tarpeeksi. Pitää vielä sulatella tätä kuvatoimisto -asiaa. Se, että laadukkaan kala-aiheisen materiaalin tuottaminen on muutamien hassujen itsekriittisten kuvaajien harteilla, harmittaa minua suuresti. Kalakuvaamisella voisi olla paljon enemmänkin annettavaa. Sille pitäisi tehdä jotakin.

Valtaosa kalalehtien ja –kirjojen materiaalista on suurilta osin tusinatuotantoa – hätäisesti räpsittyjä ruutuja. Roikotuskuvat ja muut pöhköt poseeraukset surkeilla rajauksilla, ovat turhan yleisiä. Ehkä se kertoo jotakin kalastuksen ja kalastuskulttuurin tilasta? Mielestäni luontokuvaus ja perinteinen kalakuvaus ovat vähän niin kuin eri planeetoilta. Toinen varjelee kohdettaan, kun taas toinen...

Tällä hetkelle kuviani löytyy
Cartinan kuva-arkistosta ja Editan vuonna 2001 julkaisemasta ja Jukka Halosen toimittamasta Taimen -kirjasta niitä löytyi vähän toista sataa.

Artikkeli: Henrik Kettunen
Kuvat: Henrik Kettunen

Seuraava sivu