Ilmainen www-laskuri
 free counter

 

Tärkein saaliskalamme
Silakkasaalis kalastetaan nykypäivänä lähes kokonaan trooleilla. Troolauksessa trooliin vedetaan useita tonneja silakkaa kerrallaan. Silakka on sillin Itämeressä elävä alalaji eli maantieteellinen rotu. Silakka ja silli ovat siis samaa lajia. Silakka syö pääasiassa planktoneläimiä, hankajalkaisia ja vesikirppuja. Suomalaisille perinteiset nuotan vedot, rysät ja verkot ovat kuitenkin vielä ahkerassa käytössä, mutta niiden tuoma saalismäärä on pieni. Nuotan veto on kuitenkin alueellisesti vieläkin tärkeää.


Suomen virallisten määräysten mukaan silli ja silakka erotetaan toisistaan (Kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen mukaisesti) siten, että vain yli 10 painoprosenttia rasvaa sisältävästä sillistä saa käyttää sillin nimeä ja vähärasvainen kala on kaupattava silakkana. Silakka kutee kasvillisuuden, hiekan tai soran peittämille pohjille parista metristä aina kymmenen metrin syvyyteen. Kutu tapahtuu aina suurissa parvissa ja poikaset kuoriutuvat viikon-parin kuluttua kudusta. 2-vuotiaat silakat ovat noin 14 cm pitkiä ja 5-vuotiaat 18 cm:n pituisia. Ensimmäisen kerran silakka kuteen kaksi- taikka kolmivuotiana. Suurimmat pyydetyt silakat ovat lähes kilon painoisia.

Troolikalastus Suomessa
Troolikalastuksen historia alkoi Suomessa jo 50- luvun alkupuolella. Silloin maahamme saapuivat ensimmäiset valkokylkiset tammialukset. Nykyään käytetään tietenkin uudelaisia tehokkaampia terästroolareita. Näiden uusien laivojen ansiosta silakan kalastusta pystytään tekemään ympärivuoden. Alkuaikoina trooleja vedettiin pohjalla. Kuitenkin moottoritehon ja pyydyksen koon kasvamisen myötä siirryttiin välivedessä tapahtuvaan pyyntiin. Vuotuinen silakkasaaliimme on noin 100 miljoonaa kiloa. Välivedessä tapahtuvaa pyyntiä kutsutaan pelagiseksi troolaukseksi. Suuremmat alukset toivat mukanaan myös turvallisuutta ja niihin on rakennettu kunnon laitteet kalan jäähdyttämiseksi.

Suomalaisen silakan korkean laadun takaava kylmäketju alkaa jo kalastusaluksessa. Kun kaloja nostetaan merestä, tapahtuu jäähdyttäminen jäävedessä niin, että silakka on pyynnistä aina kauppaan saakka kylmässä. Silakka tulenee säilymään tulevaisuudessakin tärkeimpänä ammattikalastuksen saaliskalana. Silakka perataan samalla tavalla kuin muikkukin elikkä "puhkomalla": kidukset ja suolisto poistetaan käsin. Paistinsilakasta perinteiseen tyyliin katkaistaan pää nipistämällä niska poikki ja päästä vetäen saadaan helposti suolisto poistetuksi. Jos halutaan puhdistaa vatsaontelokin, niin leikataan saksilla ensin pää pois ja sitten vatsan reuna. Kun olet käsitellyt näin koko kalaerän, niin seuraavaksi on vuorossa vatsaontelon tyhjennys ja kalojen huuhtelu.

Parhaimmat silakkareseptit

Troolarimiehen silakka
Ainekset:
- 1/2 kg silakkafileitä
- mausteeksi 2 tl suolaa
- 1 tl sokeria
- valkosipulia ja valkopippuria
- runsaasti tilliä
- 1 rkl öljyä
- 1 tl vajaa 10%:sta etikkaa.

Ensiksi silakat fileoidaan ja niiden nahka poistetaan. Fileet ladotaan kerroksittain astiaan, kunkin kerroksen päälle mausteseosta, öljyetikkaa ja tilliä. Latominen toistuu samalla tavalla. Muutamassa tunnissa silakat ovat sitten valmiita syötäviksi ja säilyvät jääkaapissa muutamia päiviä.

Silakkasardiinit
Ainekset:
- 300- 400 g silakkafileitä
- 3/4 dl ruokaöljyä
- 2-3 rkl viinietikkaa
- 2-4 rkl tomaattisosetta
- 1 tl sokeria, 2 tl suolaa
- hiukan valkopippuria ja maustepippuria.
(Voit myös lisätä hieman muskottia.)

Kaada osa öljystä kattilaan. (mielellään paksupohjaiseen) Silakkafileet ladotaan kattilaan ja niiden päälle kaadetaan öljy-viinietikka-tomaattisose -mausteseos. Fileiden väliin ripotellaan tilliä ja ruohosipulia. Lopuksi keitetään hiljaisella tulella 40-45 minuuttia. Tapana on muuten sitten tarjoilla kylmänä.

Kempeleen silakkarieska
Ainekset:
- 250 g maitorahkaa
- 2 dl ohrahiutaleita
- 1 dl vettä
- 1½ tl suolaa
- 1 porkkana (raastettuna)
- 3 munaa
- 1 dl ohrajauhoja
- 2,5 dl hiivaleipäjauhoja
- 3 tl leivinjauhetta.

Täytteeksi:
-
300 g silakkafileitä
- 1/4 tl valkopippuria
- pari valkosipulin kynttä
- 1½ tl suolaa
- 2½ dl juustoraastetta.
- 1 tl öljyä leivinpaperille ja 2 tl voita rieskan voiteluun.

Ensiksi sekoita rahka, pehmitetyt ohrahiutaleet, porkkanaraaste ja suola keskenään. Lisää munat seokseen. Sitten lisää jauho-leivinjauheseos. Voitele leivinpaperi öljyllä. Levitä puolet taikinasta ohuesti pellille ja asettele fileet tasaisesti taikinalle. Mausta valkopippurilla, pilkotuilla valkosipulin palasilla ja suolalla. Ripottele juustoraaste päällimmäiseksi. Levitä loput taikinasta sitten täytteen päälle. Paista 15-18 minuuttia 250 asteessa. Muista voidella lämmin rieska. Tarjoillaan kuumana teen ja HK:n sinisen lenkkimakkaran kera.

Seuraava sivu