Luonnossa.net -palvelu järjestää luontoaiheisen digikuvauskilpailun, jossa on kaksi eri sarjaa: Yleinen sarja sekä Alle 16-vuotiaiden sarja. Kilpailu päättyy heinäkuussa 2009 saakka.

Kilpailu järjestetään nyt kolmatta kertaa ja vuoden 2008 voittaja löytyi noin 5000 luontokuvan joukosta. Tässä kilpailun voittajat vuosilta: 2007 ja 2008. Vuoden 2009 kilpailuun osallistuvat kuvat tulee olla lähetettynä 10.8.2008 - 10.8.2009 välillä. Uusi luontovalokuvauskisa on siis jo alkanut! Kilpailuun osallistuminen on täysin ilmaista. Lähetä omat kuvasi kilpailuun --->

Satunnainen kilpailuun osallistunut kuva:
Kuvaaja: Janne Tolonen

Palkinnot
Palkitsemme yhdeksän parasta valokuvaa. Jokainen kilpailija saa lähettää maksimissaan 20 digikuvaa. Kilpailuun voi lähettää ainoastaan kuvia, joihin lähettäjällä on kaikki oikeudet.


Kilpailumme pääsponsorina toimii SEA LIFE Helsinki, joka lahjoittaa parhaalle valokuvaajalle vuosikorttinsa sekä muille kilpailussa menestyneille 3 perhelahjakorttia sekä 10 vapaalippua SeaLifeen. Linnanmäen huvipuiston yhteydessä sijaitseva Merimaailma SEA LIFE on ympärivuotisesti avoinna yleisölle.

Ensimmäisessä Suomi kuvaa -kilpailussa sallimme mukaan myös ennen kilpailun alkamista otetut kuvat. Tämä tarkoittaa sitä, että kilpailuun pystyi osallistumaan esim. aiemmin jossain lehdessä julkaistulla kuvalla tai jonkun toisen kilpailun voittaneella kuvalla. Tämän vuoden luontovalokuvauskilpailussa kisakuvien tulee olla otettu kilpailuajan sisällä. Muista, että kuvan tulee olla sinun ottamasi.

Satunnaisia kilpailuun osallistuneita kuvia:





Kuvat ja kuvien julkaisu
Parhaat kuvat julkaistaan Luonnossa.net-palvelun sivuilla mm. artikkeleiden yhteydessä. Lähetettyjen kuvien tulee olla alkuperäisessä koossaan. Kuvat voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen: [email protected]

Saamme uusia kuvia kilpailuun joka päivä. Muista laittaa sähköpostiviestin otsikoksi kuvakilpailu 2009 + etunimi + sukunimi, jotta kuvasi varmasti löytää tiensä kilpailuun. Kerro myös osallistutko yleiseen vain alle 16-vuotiaiden sarjaan. Nuoremmat kilpailijat saavat 5 hyvityspistettä, kun luontokuvia aletaan kisan jälkeen arvioimaan. Muista nimetä kuvatiedostot omalla nimelläsi. Alle 0,7 megan (< 700 kt) kokoisia kuvia emme kelpuuta mukaan kilpailuun.

Lähettämällä kuvasi meille, annat samalla suostumuksesi kuvan pysyvään käyttöön Luonnossa.net-palvelun sivuilla esimerkiksi jonkun artikkelin yhteydessä. Artikkeleiden yhteyteen tuleva copyright -merkintä laitetaan asiaan kuuluvalla tavalla näkyviin kuvanottajan nimiin.

Valokuvauskilpailu
Palkitsemme vuoden 2009 kisassa myös parhaan kalastus-, metsästys- sekä retkeilyaiheisen kuvan. Myös saaliskuvat mukaan kisaan!


Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.

 



Etusivulle | Sivun alkuun | Foorumiin