Tee-Se-Itse ohjeet 1

 

Tee-se-itse tarvikkeita metsästyskäyttöön
Nykypäivänä markkinoilla on tarjolla monenlaisia apuvälineitä metsästykseen ja riistan houkuttelemiseen. Monenlaisia tarvikkeita voi myös tehdä itse. Saaliin saaminenkin tuntuu paremmalta, kun se on itse tehdyillä tarvikkeilla houkuteltu ja tietää olevansa siinä onnistunut.

Seuraavassa artikkelissa ohjeita pyypillin, kyyhkypillin, sekä hanhenkuvien valmistamiseen kotikonstein!

Pyyn metsästyksestä
Pyyn pillitys on mukavaa ja jännittävää puuhaa. Pyy on varovainen lintu ja rymistelemällä niitä harvoin tavoittaa. Pyyn pillityksessä metsästäjän tärkein kapine on tietenkin haulikko ja pyypilli, jonka voi ostaa tai valmistaa itse. Pillejä ja tapoja valmistaa se on monia erilaisia.


Pyytä kannattaa hakea kuusivaltaisesta metsästä, jossa kasvaa myös haapaa ja koivua. Ja mikäli aikoo saada saalista, kannattaa metsässä olla heti aamusta. Pyy vastaa pilliin myös illalla, mutta keskipäivän aikaan ne eivät juurikaan viheltele. Keli pitää olla tuuleton, koska silloin pyyt ovat rohkeampia.

Yleensä pyy vastaa samoin kuin sille vihelletään. Itse puhallan pilliin yksinkertaisesti kaksi pitkää ja kaksi lyhyttä puhallusta: tiiiiiiiiiii tiiiiiiiii titi. Koiras vastaa pilliin herkemmin ja koiraan vihellyksessä on yleensä pitkät "loppulurinat”. Pilliin ei kannata puhaltaa liian usein, sillä liika puhaltelu saa pyyt epäluuloiseksi, eivätkä ne vastaa kutsuihin. Puhallus 10min välein on sopiva aika. Kun pyy alkaa vastailla pilliin, silloin voi puhaltaa useammin. Joskus kannattaa jättää vastaamatta ja odottaa, että pyy alkaa kutsua pillittäjää. Joskus pyy hermostuu ja lentää sinne mistä kuuli äänen viimeksi kuuluvan ja yhtäkkiä pyy voi istua pääsi päällä kuusen oksalla. Silloin kannattaa odottaa täysin liikkumatta, että pyy vaihtaa paikkaa ja muodostuu järkevä ampumaholli.

Pyy voi lähestyä pillittäjää myös maata pitkin. Jos pyy ei muutaman vihellyksen jälkeen tule katsomaan pillittäjää, kannattaa pitää pieni tauko ja siirtyä muutama kymmenen metriä eri paikkaan hitaasti ja äänettömästi. Uudessa paikassa aloitetut kutsuvihellykset voivat saada pyyn taas vastaamaan. Pyy on vaikea havaita kuusesta, koska se kätkeytyy hyvin oksistoon. Lähes aina pyy piileskelee rungon takana. Pyyn etsiminen puusta kannattaa aloittaa silmäilemällä runkoa ylhäältä alaspäin. Joskus pyyn olinpaikka paljastuu, kun pää tai pyrstö pilkistää puun rungon takaa. Osuman aikaan saamiseksi on oltava nopea ja lentoon pyytä ei kannata edes yrittää ampua.

Koska kyseessä on pieni lintu ja ampumamatkat ovat yleensä lyhyitä, kannattaa käyttää pieniä haulia. Itse käytän kyyhkyjahdista jääviä panoksia (2,7mm 36g).

Pyypillin valmistaminen

Hyvän pyypillin voi nikkaroida myös metson kyynärsulasta. Yleensä pillin teko ei onnistu ensikerralla, joten sulkia kannattaa olla monta epäonnistumisen varalta.

1. Leikkaa kyynärsulasta kynäpään ontto osa viistosti irti.


2. Vuole kuivasta katajan oksasta sulan sisään sopiva tiivis tikku.


3. Tikkua vuollaan sen päältä tasaiseksi (n.½mm), jotta tikun ja sulan väliin jää ilmarako, josta puhallus ilma kulkee.


4.Tikku asetetaan sulan sisään ja tehdään sulkaan puukolla pieni lovi, joka alkaa tikun päättymis kohdasta. Lovi synnyttää kimeän äänen pillissä. Pillin äänikammio pitää olla oikean kokoinen, että se soi kirkkaasti ja korkealta. Pituus riippuu sulan halkaisiasta. Jos pilli ei soi, siirrellään tikkua sulassa tai suurennetaan varovasti puhallusaukkoa ja lovea sulassa vähän kerrallaan, kunnes oikea ääni tulee ulos. Äänen virittäminen on todella tarkkaa puuhaa!


Seuraavaksi liimataan tikku sulan sisään pysyvästi kiinni ja tarkistetaan vielä pillin sointi. Kun liima on kuivunut voidaan katkaista ylimääräinen osa tikusta pois.

Tee-se-itse: Hanhenkuvia sänkypatjoista!
Hanhenkuvat maksavat kaupoissa paljon, joten Laihialaiselle miehelle ajatuskin kaaveiden ostamisesta sai hikipisaroita otsalle. Tee-se-itse miehenä päätin kokeilla jotain omaa. Uretaani kaaveet olivat yksi vaihtoehto, mutta ne vievät paljon tilaa ja niiden kuljettaminen on vaikeaa, eikä niiden valmistaminenkaan ole kovin helppoa. Ullakkoa siivotessani mieleeni juolahti tehdä kaaveita vanhoista sänkypatjoista, joita ullakon nurkka oli pullollaan.

Lähdin toteuttamaan ideaani. Piirsin vapaalla kädellä metsähanhen sivuprofiilin patjan kylkeen ja leikkasin sen saksilla irti.

Pyöristelin saksilla leikaten superlooni kaaveen päätä oikean muotoiseksi. Näin pienessä ajassa kädessäni oli jo hieman hanhea muistuttava kappale.

Mietin miten saisin kaaveet näyttämään hanhien silmin taivaaltakin oikealta, jotta ne eivät yhtäkkiä katoaisi hanhien silmistä, kun ne alkavat kierrellä kuvien päällä. Ratkaisu oli yksinkertainen: mattopuukolla halkaisin mahan siten, että kuvan voi levittää peltoon ja näin kaave näyttää ylhäältäpäinkin katsottuna pulskalta toisin kuin vaneri kaaveet.

(kuvassa kaave on jo maalattu, koska kuvat on otettu jälkeenpäin)


Viimeinen vaihe oli kaaveiden maalaaminen.


Yhdestä sänkypatjasta valmistuu ainakin 5 hanhikaavetta. Ja hintaa kaaveille tulee vain muutaman spraypurkin verran. Kaaveet ovat kevyitä kantaa ja menevät todella pieneen tilaan!



Keskustele artikkelin aiheesta muiden kanssa --->

Artikkeli: Matti Alho (Laihia).
Kuvat: Matti Alho (Laihia).

Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.

 



Sivun alkuun