Metson hypyltä - riistakiintiöihin
Esi-isämme lähtiessään metsälle, hän otti seinältä naulasta aseen ja puikahti aamuhämärään metsään navetan kulmalta. Mukaan livahti takkuturkkinen puolipystykorva. Päällään metsämiehellä oli pussihousut sekä virttynyt villapaita. Jalassaan kaiken nähneet kumiteräsaappaat. Päässään metsien miehellä keikkui kesät talvet tukkaa hautonut karvareuhka.

Ase oli vanha, lonksuva lukkoinen ”husovarna”, 16 kaliberiset panokset itse ladattuja. Näin varustettuna oli ukkeli lähtenyt samoille retkilleen kymmenien vuosien ajan. Varsinkin vaikeiden vuosien aikana saattoi mies hiipiä metsälle huhtikuun puolella, aamuhämärissä, jolloin metsokukko temmelsi ikikuusten varjoissa kuurona kiimasta.


Tuolloin äijä hyppäsi monet homenokat pataan talven viimeisten perunoiden sekaan. Eikä liiemmin kohdalle sattuneet hirvenmullikat saaneet osakseen yleisen rauhoituksen suomaa rauhaa, vaan monet täyteiset olivat ”huskin” piippua väljentäneet. Mutta metsissä riistaa riitti, jopa harmajan mökin takaisissa metsissä, sillä tuo vähänläntä äijä otti vain minkä tarvitsi. Pienet pellot kasvattivat heinää parille lehmälle ja pienen määrän perunoita omaan kellariin. Loput oli hankittava metsästä.

Niin tänäkin syksyisenä aamuna johtivat kumiterien kärjet tutuiksi tulleille jahtimaille. Aamun ensimmäiset teeret tippuivat monirotuisen piskin haukusta heti lehmihaan takaa. ”Saataisiin iltaseksi lintupaistia”, tuumi äijä jatkaessaan taivaltaan. Suopellon takaa kimposi jaloilleen korpijänis, jota vauhditti koiran kiihkeä tiukutus. Parin lenkin jälkeen oli vieterikinttu repussa. ”Siinäpä tarpeet uunipaistiin ja jänislihakeittoon”.


Sopivan kannon löydettyään metsästäjä pöräytti laihat sumpit ja haukkasi ruistaleipää suolen tukkeeksi. Joskus äijä paisteli pyyn täkkää tikun nokassa nuotion loimussa, mutta nyt maistui pelkkä leipäkin makoisalle. Jälkiruoaksi pari kourallista yökylmiä puolukoita. Vielä noita tuntui mättäillä riittävän, vaikka mökin muija oli kantanut monet vasulliset kirkonkylän kauppiaalle. Niillä marjoilla oli lyhennelty ruokavelkaa sekä hankittu jauhoja ja suolaa kotitarpeiksi.

Kotimatkalla repuntäytteeksi haukkui ”rotukoira” muutaman oravan sekä lisäpainoksi tuli karkkona ammuttu koppelo. Näin tänä syksyisenä aamuna tuli hankittua perheelle särvintä muutamaksi päiväksi. Viikon loput päivät voisi käydä vaikka savotassakin.


Kun ruokakomero huokaili tyhjyyttään, toistui samanlainen jahtipäivä. Joinakin päivinä riistaa tuli myytäväksi asti, joilloin metsämies sai ostettua ruutia, nalleja sekä hauleja. Ehkä vaimolle palan leninkikangasta, jos hyvin kävi.

Kaikkia vapaa-aikoja ei mies kuitenkaan metsällä kulkenut ja niinpä lukuisa lapsikatras kasvoi ja vahvistui joskus hirvenlihakeittoa tai metson täkkää syöden aikuisikään omia lapsiaan kaupungeissa kasvattamaan.

Nykypäivänä metsämies soittaa perjantai iltapäivällä kännykällä tutulle kotikylän miehelle;  ” olen  tässä työpaikalta lähdössä, käyhän kääntämässä lämmitystä isommalle”.


Kaupungista lähdettäessä autoon komennetaan sertifikaatti Sesse, puoliautomaattihaulikot ja kiikarikiväärit jalopuisissa laatikoissaan sijoitetaan varovasti takakonttiin.

Panoksia on reippaasti mukana, vaikka edelliseltä reissulta jäikin pari täyttä laatikkoa huvilalle. Reput pullottavat oloasua, Gore-Texiä sekä muuta lämmintä. Jahtisaappaat ovat rasvattu ja eväslaukut pursuvat herkkuja. Vielä koukkaus valtion kaupan kautta,”pitäähän se tutulle miehelle tuliaisputeli viedä sekä itsellekin pienet kaatonapsut”.

Kumitassu haukkaa tietä muutamat sadat kilometrit joutuisaan, vielä matkalla kännykällä yhteys ”olen tässä 60 kilometrin päässä, millaiset kelit siellä on”. Myös firman myyntimiehet saavat kuulla kännykän välityksellä johtajan menevän metsälle. Viimeiseksi viesti vaimon kännykkään, ”menen metsälle, tulen sunnuntaina”.


Nykyiset ohikulkutiet vetävät hyvin ja painava jalka edesauttaa matkantekoa. Kirkonkylän soratiellä on mukava vähän söyrättää. Eihän sitä tiedä jos vaikka joku tunnistaisi, vaikka auto on kyllä äskettäin vaihdettu, ensi vuoden mallia, metallivärillä ja sävylaseilla varustettu CE. Vielä kilometri metsätietä ja kotitilan maille rakennettu hirsinen eräkämppä pilkahtaa esiin. ”Tuossa on vielä isoisän rakentaman navetan rauniot, noidenkin takaa ukkeli hiipi monet kerrat salaisille jahtireissuille” muistelee mies poikasena kuulemiaan ukin tarinoita isoista metsoista ja salakaadetuista hirvistä. 

Pitkä kuloheinä raapii hieman pohjaa, kun vihreän sävyinen saksalainen keinahtaa rappujen viereen.  Saatuaan tavarat autosta huvilaan, käväisee nykypäivän metsämies viemässä pari verkkoa lähijärveen ja lämmittää rantasaunan kylvettävään kuntoon. ”Eipä kuulu toimiston akkojen kimitystä ja onneksi jäi kännykkäkin tupaan” miettii mies saunan jälkeen laiturilla istuessaan.


Aamulla, entisaikojen metsämiehen kanssa samaan aikaan mies on kuitenkin valmiina lähtemään jahtimaille. Tiukkojen kiintiöiden vuoksi kotitilan mailta ei saisi ampua kuin kaksi pyytä. ”Isäukko aikoinaan teki pitkän vuokrasopimuksen seuran kanssa, perhana kun joutuu omassa metsässäkin kulkemaan niin kuin vuokramailla”.

Niinpä metsästäjämme onkin vuokrannut maita pitkin pitäjää ja päässyt kylän metsästysseuraan, jolloin yhteen lasketut kiintiöpisteet oikeuttaisivat tänä syksynä yhteen teereen ja yhteen jänikseen, pyiden lisäksi. Hirviseurueeseenkin olisivat ottaneet mukaan, mutta ampumakoe ei mennyt aikoinaan läpi joten ”työkiireisiin” vedoten mies kieltäytyi kutsusta.

Sesse autoon ja ensin kokeillaan Kutvosen maat kylän toiselta laidalta. Nopeasti huvilalta ajaltaa tutun metsätien alkuun. Kotvan tasapohjaista metsäautotietä ajettuaan metsämies laskee Sessen etsimään riistaa. Onhan Sesse muotovalio jo kolmannessa polvessa, joten kunnon koira metsämiehellä on.


Vähiin vain on linnut käyneet, kun aikaa vievästä etsimisestä huolimatta ei lintuja Sessen edestä puuhun nouse. Ei edes karkkojäniksiä näy ponnahtelevan juoksuun. Suurien hakkuuaukkojen reunapuissakaan ei näy elämää. Vähän matkaa käveltyään kynnettyä metsänpohjaa, alkaa johtajan elintasoa osoittava kohta kurahdella vaativasti.

Pikaisesti autolla terästermoksesta mökillä keitettyä kahvia, kasa kinkkuvoileipiä ääntä kohti sekä Sesselle Sertiä voimia antamaan. Lyhyen tauon jälkeen koira autoon ja toiseen paikkaan. Näin ajellen ja väliin poiketen metsässä kuluu rattoisasti koko lauantaipäivä, eikä lintuja näy. Illalla kämpällä metsämies miettii syitä lintukatoon, saihan ukkelikin useita teeriä sekä metsoja päivässä ja minkälaisilla varusteilla äijä oli metsään lähtenyt.

Saunan jälkeen on mukava vielä istuskella laiturilla katsellen tyynelle lammelle, pienet hörpyt olvista ja sitten kämpän lämpöön kahvinkeittoon.

Kahvin jälkeen johtaja katselee pulleamahainen lasi kädessään jahtialueiden karttoja, tarkat suunnitelmat seuraavaksi päiväksi on tehtävä sillä iltapäivällä on lähdettävä ajamaan jo kohti Helsinkiä.


”Sitä vois kiertää Ähkysuon ja tulla Mäntykangasta pitkin takaisin. Siellä sitä olisi paikkoja niin teerille kuin metsoille”. Hyväksyvästi Sesse urahti näille puoliääneen lausutuille suunnitelmille joten iltakevennyksen jälkeen päti pistää makuulle selkeiden suunnitelmien kera.

Aamutoimet sujuivat rennon lupsakkaasti, mikä sitä oli lyödessä valmista piirakkaa mikrouuniin ja ottaa jääkaapista tuoremehut, makkarat sekä muut tykötarpeet. Samalla voi tehdä päiväeväät niin ei mene turhaa metsästysaikaa nuotioiden tekoon ja makkaroiden paistoon. Tehokkuus, se on päivän sana. ”Kuinkahan niille alaisille saisi taottua päähän että kun jotain ryhdytään tekemään, niin silloin pitää tapahtua”. Työasioita tupsahtelee välillä mieleen mutta kiireinen touhuaminen metsälle siirtää arjen ajatukset kuitenkin taka-alalle.

Sesse on valmiina kuin Melperi sotaan joten johtotähti käyntiin ja keula kohti Ähkysuon pistotietä.

”Jo sinne joku näyttää ajaneen, mikä siinä on kun ei saa rauhassa olla missään.” ”Jospa ne ovat marjastajia, ei sitä omille apajille tarvitse muiden änkeytyä”. ”Pitäisiköhän ostaa ihan oma metsäpalsta kotitilan lisäksi niin voisi laittaa kieltotaulut joka tienvarteen ja vain itse saisi käppäillä”. ”Jokohan kirjanpitäjä on hereillä, voisikin kysyä miten tuollaiset metsäkaupat saisi ujutettua johonkin firman menoihin”.

”Ehtii sen kyllä maanantainakin mutta kyllä perhana sieppaa kaiken maailman metsästäjät kun tulevat häiritsemään toisten jahtirauhaa”. Jo hieman tuohtuneena johtaja painaa mersun kaasua lattiaan niin että kivisuihku hurahtaa kauas taakse. Vasta kun edellä kulkenut auto on pysähtynyt kauas johtajan suunnittelemasta paikasta, hän rauhoittuu. ”Marjamiehiähän nuo näköjään ovat, olkoon sitten, mutta kyllä se oma metsätila on ostettava. Saisihan se vaimo kerätä omat marjat rauhassa muilta”.


Ähkysuon piston päässä ei näkynyt autoja ja tästä tyytyväisenä johtaja löysäsi Sessen heti työmaalle. Itselle reppu selkään ja haulikko käsille.

”Kauniisti muotovaliokoira liikkuu metsässä, kyllä nyt pitäisi lintuja löytyä, vaiko joko paikkakunnan äijät ovat kaikki ampuneet”. ”Vietävä kun tuli tehtyä se lahjoituskin seuralle mutta silti ei saanut ylimääräisiä kiintiöitä käyttöön. Kylän ukot varmaan ampuvat kaiken mahdollisen kun itse joutuu viikot olemaan työmailla”.

Mitä pitemmälle aamupäivä kului ja riistasta ei kuulunut mitään, sitä ärtyneemmäksi johtaja kävi. ”Metsästys muka on rentouttavaa, paskanmarjat sanon minä”. ”Kaiken ovat lahdanneet, maksattavat parempiosaisella jäsenmaksut ja kävelyttävät tyhjässä metsässä”. ”Vielä Hesasta asti piti tulla tänne aikaa ja rahaa polttamaan”. Samaan aikaan kohdalle lensi varis joka sai tuntea johtajan kiukun höyhenissään, molemmat piiput karkeita hauleja ropsahti harmaatakin kaulukseen ja rentona varis kierähti sammalikkoon. ”Kyllä tässä ampua osataan jos olisi mitä ampua, Sesseee!, nyt lähdetään perhana vieköön”.

Autolla rensselit lensivät takakonttiin, Sesse omalle paikalleen takapenkille ja perunavakoa muistuttavat renkaanjäljet pistotien päässä kertoivat että johtajan mersu oli lähtenyt taas kerran raskaamman jalan avustamana kohti mökkiä. Siinä jäi Mäntykangas kiertämättä kun kiessi heilahti mökin pihaan varsin sähäkästi.


Yhtä reippaasti vaihtuivat metsästysvarusteet valkokaulaiseen ja auton keula kohti maalikyliä. Kylätiellä vastaantulevat pari traktoria saivat väistää pientareelle kun vihreä rauta pyyhälsi kivet sinkoillen ohi. Kylän miehet miettivät että siinä sitä taas johtajaa viedään, taisi olla taas tyhjä metsä kun noin kaasua painellaan.

Kun johtaja pääsi Kehäykköselle niin mieliala alkoi muuttua. Äkäinen lähtö jäi vähän harmittamaan, ”olisihan sen Mäntykankaan voinut kopaista, jos linnut olivat nousseet suolta vähän ylemmäs”. Kotiportille päästyään johtajalla oli jo ensi viikonlopun suunnitelmat päässä valmiina; ”kuulehan Sesse, jos lähdettäisiin perjantaina takaisin mökille, käytäisiin se Mäntykangas kävelemässä läpi, mitä olet mieltä”. ”Hau hau, kyllä se sopii, pääsee taas juoksemaan ja myyriä etsimään, onpas kiva olla sertifikaattikoira”.

Harri Matikaisen kirjat

Pilkkipiisami
Jos sattuu saamaan pilkkireissulla saaliiksi piisamin, sitä juttua ei pidä jättää kertomatta toisillekin. Harri Matikainen on tallentanut tämän tarinan ja monta muuta mieleenpainuvaa eräretkeä kirjaksi asti.

Kala-Harri on tunnettu monien kalastuslehtien avustajana. Kotoisissa oloissa hän taitaa viihtyä parhaiten lohensoudussa Tenolla tai muilla pohjoisen virroilla. Onpa ihastunut Tenoon niin, että on muuttanut Utsjoelle Lähde:
MTV3.fi -arkisto. Tee tilaus -->

Seitalohi
Harri Matikainen jatkaa seitalohessaan todella vakuuttavaa tarinointiaan metsästys- ja kalastusmatkoistaan eri puolille maailmaa.

Tekijän edellinen kokoelma oli varsinainen arvostelumenestys ja uusi teos ei jää siitä varmaan yhtään jälkeen. Kirjassa on 23 tarinaa kirjoittajan omiin kokemuksiin perustuen. Kirjaa on saatavissa kirjakaupoista kautta maan tai suoraan kirjoittajalta.
Tee tilaus -->



Tästä Kala-Harrin
videoihin -->

Keskustele artikkelin aiheesta muiden kanssa --->

Artikkeli: Harri Matikainen.
Kuvat: Suomikuva.net

Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.

 



Etusivulle | Sivun alkuun | Foorumiin