Hyvän vaelluskengän valitseminen
Vaelluskengät on yksi tärkeimmistä luonnossa liikkujan varusteista. Kaupoista löytyy monen merkkisiä vaelluskenkiä, jotka ovat mukavuudeltaan ja ominaisuuksiltaan erinomaisia. Tarjolla on myös kasa hyvännäköisiä halpis vaelluskenkiä, jotka eivät kestä kovaa kulutusta. Jo parin vaelluksen jälkeen tällainen kenkä on menettänyt muotonsa, aiheuttanut rakkoja, kipeitä jalkapohjia ja pahimmillaan koko reissun keskeyttämisen. Kuten useimmissa muissakin vaellusvälineissä – hyvää et saa halvalla.
Jalkineiden kokeilu kaupassa
Vaelluskenkien ostaminen on rankkaa ja aikaa vievää puuhaa. Kaupan hyllyt suorastaan notkuvat eri käyttötilanteisiin suunniteltuja vaelluskenkiä. Ennen kauppaan menoa onkin syytä miettiä minkälaisessa maastossa jalkineita tullaan kaikkein eniten käyttämään. Myös Suomen vaihtelevat sääolosuhteet ja soinen maasto asettavat vaelluskengälle lisää vaatimuksia.

Kun jalkineita lähdetään sovittamaan otetaan mukaan ohut liukaspintainen alussukka ja vaellussukka. Sukkien lisäksi sovitustilanteeseen otetaan mukaan kaikki pehmusteet ja erityistukipohjalliset, joita olet tottunut käyttämään vaelluksilla.

Kävele kaikilla sovittamillasi vaelluskengillä usean minuutin ajan. Näin sopivimman jalkineen valinta alkaa hiljalleen hahmottua. Jalkineiden valintaan vaikuttaa eniten käyttäjän omat mieltymykset ja kengän käveltävyys. Mikäli sinulla on kokemusta jo useammista vaelluskengistä, on jalkineiden valinta merkittävästi helpompaa.
Nykypäivän vaelluskengältä vaaditaan paljon. Ensinnäkin sen on oltava kovaa käyttöä kestävä, hengittävä, vedenpitävä, ulkonäöltään muodikas, kohtuu hintainen ja lämmin.

Kokenut vaeltaja tietää, että kengät eivät saa olla liian tiukat, koska silloin ne heikentävät jalkojen verenkiertoa ja hiertävät. Liian suuret kengät puolestaan aiheuttavat vesirakkuloita. Kannattaa kuitenkin valita mielummin hieman suuret kengät kuin liian pienet. Tyhjän tilan voi aina täyttää paksummalla sukalla.

Jalkineita joka lähtöön
Mikäli omistaa helposti kipeytyvät nilkat, tarvitsee tukevamman sortin vaelluskengät. Jos taas etsii malleja, jotka soveltuvat kaupunkikäyttöön ja tasaisille metsäpoluille, tulee valita kevyet ja pehmeät vaelluskengät. Kenkiä valitessa on syytä myös huomioida, että jalat turpoavat yleensä vaelluksen aikana. Vaelluskenkiä tulee siis lähteä ostamaan vasta parin tunnin reippaan kävelylenkin jälkeen.
Luonnossa liikkujan jalkoja ei myöskään saa palella. Jäähtyminen vaikuttaa heikentäen keskittymiskykyäsi ja suoritustasi vaelluksen aikana. Jalkojen kastuminen on erityisen vaarallista talvivaelluksen aikana. Kengän varsista ei saa päästä lunta sisään umpihangessakaan rämpiessä. Hyvä vaelluskenkä myös poistaa tehokkaasti jalan hikeä varren kautta ulos, kun niillä kävellään.

Vaelluskenkien Gore-tex kalvo hengittää ja pitää veden poissa kengistä. Kalvo kuitenkin saattaa tuhoutua pienten ja terävien kivien sekä kovan kuumuuden toimesta. Eräjalkineiden vedenpitävä kalvo ei siis säily ikuisuuksia, vaan murtuu lopulta. Onneksi tähän hätään löytyy erilaisia hoitoaineita, joilla saamme aikaan uuden suojaavan kalvon.

Pohjan paksuus tuo jalkineelle lisää käyttöikää, mutta samalla tuntuma maastoon vähenee. Jäykkäpohjaiset jalkineet ovat aikea valinta henkilölle, joka tietää kulkevansa paljon vaikeassa ja kivikkoisessa maastossa, mutta kaupunkikäyttöön ne ovat turhan raskaat. Kovan pohjan ansiosta maaston epätasaisuus ei tunnu pahalta jalkapohjaan. Muista kuitenkin, että liian kova kumiseos kengän pohjassa aiheuttaa liukkautta. Kokeneelle luonnossaliikkujalle tämä ei kuitenkaan tuota erityisempiä ongelmia.
On tärkeää, että vaelluskengän kärjestä löytyy kivilta suojaava vahvike. Jalkineen sisäpuolen pehmusteet puolestaan antavat tarpeellista suojaa vaikeassa maastossa liikuttaessa. Lopuksi vaelluskengästä tulee tarkistaa, ettei siinä ole häiritseviä saumakohtia. Turhat saumat hiertävät jalkaa ja aiheuttavat rakkoja

Vaelluskenkien sisäänajo
Kun oikeat jalkineet ovat löytyneet on suoritettava vaelluskenkien sisäänajo, jonka aikana jalkineet viimeistään muotoutuvat käyttäjänsä jalan mukaiseksi. Tämän muistaminen on erityisesti tärkeää korkeavartisia kenkiä ostettaessa. Sisäänajon aikana jalkineilla tulisi kävellä ainakin 40 kilometriä. Samalla voidaan parantaan kuntoa tulevan vaellusmatkan koetuksia varten.